"No, voinhan minä koettaa … mutta sen minä vain jo ennakolta sanon, että ääneni on painuksissa…"
"Säistätkö sinä itse laulusi vai tulenko minä säistämään", kysyi neiti
Kjällman, kaupungin vanha pianisti.
"Kiitoksia, kyllä minä voin sen itsekin tehdä."
Neiti Ines Malin istui pianon luo ja näppäili siinä hetkisen koskettimia nähdäkseen, missä kunnossa tuo vanha kone oli.
"Ai, ai, tämähän on epävireessä…"
"Onko? Ja kuitenkin on se vasta viime viikolla viritetty…" lausui leskirouva Strömfors lempeästi.
"No, ehkä se sentään luottaa…"
Neiti Ines aloitti laulunsa … se oli raikas norjalainen laulu … taisi olla Kjerulfilta… Hänen äänensä ei muuten hullumpi ollutkaan… Se kaikui sangen kauniisti tuossa tilavassa salissa, jonka ovelle herrain puolelta pian pakkausi kuulijoita ihan tungokselle.
Rouvat, jotka jo muualla olivat kuulleet hänen laulujansa, eivät malttaneet olla vaiti laulun aikana, vaan rupattelivat kaikessa rauhassa edelleen … ja arvostelivat ajan laulajattaria ja laulunopetusta … sanomalehtien mukaan tietysti. Herrain joukossa näytti olevan tarkkaavampia kuulijoita, siliä sieltä kuului jo hermostunut ja asettavainen: ssss! Vähäksi aikaa se auttoi, mutta sitten alkoi supatus jälleen.
Neiti Ines oli lopettanut laulunsa ja se palkittiin vilkkaalla suosiolla. Tahdottiin vain kuulla lisää.