"Niin, laula Ines se uusi italialainen gondoolilaulu."
"No, voinhan laulaa, jos herrasväki tahtoo kuulla sen…"
Ja hän lauloi italialaisen laulunsakin sangen sievästi ja kaikkien yleiseksi mieltymykseksi.
"Mutta nyt minä en uskalla enää, sillä opettajani käski minun säästää ääntäni kesän aikana…"
"No … saammehan toiste kuulia lisää … kiitoksia … kiitoksia vain!" sateli kaikkialta … ja herrojen puolelta kajahti vielä uusi kiitollinen kättentaputus.
Alettiinkin jo viereisessä ruokasalissa kattaa illallispöytää… Tytöt riensivät tällä välin ulos vilvoittelemaan … ja heitä seurasi jo joitakuita herrojakin…
"Vahinko, ettemme saa tanssia", virkkoi eräs neitosista mennessänsä…
"Vahinko kylläkin, mutta täti Strömforsin luona ei tietääkseni ole kymmeniin vuosiin saatu tanssia", vastasi hänen jälkeensä ehättäytyvä kavaljeeri.
Pian ilmoitti leskirouva itse pöydän olevan katetun ja pyysi herrasväkeä "voileivälle." Mutta olipas siinä kursastelua ennen kuin illallisruokiin käsiksi käytiin! Illalliset syötiin vain noin "seisovalta jalalta" … eri ryhmissä … ja kaikessa vaatimattomuudessa; mutta sittenkin piti kaiken käydä vanhan tavan mukaan ja itsekunkin yhteiskunnallisen aseman ja ijän jälkeen…
Kohtelijain herroista oli tietysti konsuli ja valtuuston puheenjohtaja, joka kaupungin arvokkaimmille rouville kantoi syötäviä ja juotavia… Myöskin maisteri Vilponen oli jo ennestänsä tunnettu naisväen palvelemisesta kaikissa juhlatiloissa… Ja mikä ihmeellisintä … hän ei ollut kohtelias ainoastaan muutamille, vaan kaikille … yksin rumille vanhoille-piioillekin, ihmettelivät nuoret herrat hänen selkänsä takana. Konsuli ja valtuuston puheenjohtaja Svanström osoitti erityistä hellää huolenpitoa päivän sankarittarelle, jonka hän ei olisi sallinut tuoliltansakaan nousta. Ja sittenkin ehti hän jo juttelemaan ja tarjoamaan kastiketta sirolle laulajattarelle, johon hänen huomionsa oikeastansa vasta tänä iltana kiintyi.