"Arvoisa herrasväki, hyvät naiset ja herrat!"
"Lienee suotu minulle, emäntämme lähimmäiselle sukulaiselle, oikeus muutamin sanoin tulkita niitä tunteita, jotka nyt meidän povissamme liikkuvat."
Konsuli ja valtuusmiesten puheenjohtaja Svanström katsahti ympärillensä ikäänkuin tutkiaksensa, tokko todellakin tällaiset tunteet olisivat nähtävissä.
"Tosin olen minä sukulaisena puolueellinen sanoin esittämään rakkaan emäntämme avuja, mutta en kansalaisena. Niin, arvoisat naiset ja herrat, me olemme nyt kokoontuneet viettämään erään harmaapäisen … ja minä rohkenen lisätä, kaikille rakkaan vanhuksen 70:ttä syntymäpäivää. Muistanpa vielä ajan, jolloin hänkin parhaassa ijässään asteli tämän talon katon alla ja liikkui ympäri kaupunkia auttaen köyhiä ja kärsiväisiä lohdutellen. Löytyikö orpolasta, jota hän ei olisi luoksensa kutsunut, ruokkinut ja ollut hänelle suopea kuin äiti … löytyikö köyhää perhettä, jota hän ei sanoin ja teoin olisi auttanut?"
Puhuja piti tässä pienen väliajan, jonka kuluessa kaikki katsoivat leskirouva Strömforsin herttaisia ja häveliäästi hymyileviä kasvoja … tuonne ikkunan luo, missä hän istui nojatuolissansa tehden päänliikkeitä ikäänkuin olisi tahtonut sanoa: "kaikkiapas te vielä muistelettekin."
"Myöskin ovat nuoret vesamme, kansakoulu ja kansankirjasto saaneet osansa hänen loppumattomasta rakkaudestansa lähimmäisiä kohtaan", jatkoi puhuja. "En huoli puhuakaan hänen persoonallisesta ja erityisestä rakkaudestansa sukulaisia kohtaan, sillä niin korkealle kuin sukulaisrakkauden asetankin, on mielestäni velvollisuus yhteiskuntaa ja rakkaus lähimmäisiämme kohtaan asetettava paljoa korkeammalle. Onko tämä oikein vai väärin, sen heitän muitten arvosteltavaksi. Ja juuri yhteiskunnan ja kansalaisten parasta on tämä vanhus kaikella nuoruutensa innolla ja aikaisen ihmisen voimalla harrastanut. Tässä jalossa työssä ovatkin hänen suortuvansa jo harmaantuneet. Mutta joka moisen työn jälkeensä jättää, hän ei ole turhaan maailmassa elänyt: tuhannet siunaavat häntä vanhuuden päivinä. Vielä ei vanhus sentään vapise, vielä on hän edessämme jalona esimerkkinä kaikille … sekä nuorille että vanhoille. Hyvät herrat ja naiset, sydämmellinen eläköön-huuto ei särkene toki hänenkään korviansa. Kauvan vielä eläköön leskirouva Strömfors terveenä ja raittiina, eläköön!"
Eläköön-huudon tau'ottua astui konsuli ja valtuuston puheenjohtaja Svanström rakkaan tätinsä luo, joka kyyneleet silmissä tarttui lasiinsa kilistääksensä sitä puhujan kanssa.
"Minä kiitän sinua sydämmestäni, Lennart", olivat ainoat sanat, mitkä leskirouva Strömfors liikutukseltansa sai sanotuksi.
Ja sittenkös tungos tuli, kun kaikki herrat ja naiset riensivät tavan mukaan kilistämään lasejansa emännän kanssa. Leskirouva Strömforsilta alkoivat jo hymyilyt loppua, niin monelle onnittelijalle niitä oli pitänyt jakaa. Mutta kaikeksi onneksi alkoivat kilistelijätkin olla lopussa.
Herrat, joista useat eivät välittäneet jälkiruo'asta, vetäytyivät omalle puolellensa. Naisetkin istuutuivat vielä ryhmiinsä ja juttelivat konsulin puheen sisällyksestä, josta kyllä puheenainetta riittikin.