III.
Aurinko paistoi taaskin kuumasti leskirouva Strömforsin kammarin akkunaan. Lintuset visertelivät taaskin iloisia liverryksiänsä Strömforsin pihalla kasvavissa tuomissa ja pihlajissa.
Mutta talon ijäkäs emäntä ei nyt ollutkaan niitä ihailemassa.
Uutimet varjostivat hänen ennen niin iloista kamariansa ja auringon-säteetkin koettivat turhaan niiden läpi huoneeseen pilkistellä. Kammari lemusi kaikenlaisten lääkkeiden sekoituksesta ja saliin saakka tuntui omituinen sairashuoneen haju.
Vuoteellansa lepäsi nyt tuo vielä muudan viikko sitten niin raitis ja ketterä vanhus, Posket kyllä yhäkin punoittivat, mutta ei se ollut terveyden punaa, vaan kuumetaudin ruusut ne poskipäillä hohtivat. Silmien virkeys oli kadonnut ja rinnan tyvenet lyönnit vaihtuneet nopeiksi tykytyksiksi.
Seitsemäskymmenes syntymäpäivä oli ollut hauska, mutta jälkensä se oli uurtanut vanhuksen elämänrataan. Heti seuraavana päivänä oli hän tullut vuoteen omaksi ja pari päivää myöhemmin jo houraillut, jonka vuoksi lääkärin apua haettiin.
Nuolen nopeudella levisi kaupungilla tieto leskirouva Strömforsin äkillisestä sairastumisesta. Lääkäri selitti, että syntymäpäivän valvominen ja vilustuminen olivat syynä tähän vaaralliseen kuumeeseen. Kaupunkilaisten mielet joutuivat tästä selityksestä kuohuksiin; olivathan he siis tavallansa leimatut syypäiksi rouva Strömforsin taudinkohtaukseen.
Konsulin herrasväki, varsinkin konsulitar ja Betty neiti olivat väsymättömiä hoitajattaria. Konsuli Svanström kävi itsekin kerran päivässä tiedustelemassa, miten sairaan laita oli. Eihän häneltä — miehiseltä mieheltä, jolla oli niin paljo yleisiä puuhia kansalaisten ja yhteiskunnan hyväksi — voinut kukaan vaatia, että hän sairaan tätinsä sängynlaidalla istuisi lohduttelemassa! Tosin oli hän tuonoisessa juhlapuheessansa lausunut asettavansa sukulaisrakkauden sangen korkealle, mutta kaikella on rajansa … ja kun hän uhrasi puolentuntia konttoriajastansa tiedustelukäyntiin, niin sai se riittää syrjäisillekin.
Muun ajan päivästä istui hän sangen levollisesti työssänsä. Pahanilkiset äänet kuiskivat kyllä, ett'ei se olisi kovinkaan pahoittanut konsulin, valtuuston puheenjohtajan ja valtiopäivämiesehdokkaan mieltä, jos hän jo paikalla olisi saanut käsiinsä leskirouva Strömforsin perut, joihin hänellä lähimpänä sukulaisena tietysti oli lähin oikeuskin.
Mutta tuo kaikki oli tietysti joutavaa juorua ja parjausta vaan, senhän jokainen oikea ihminen voi käsittää.