Oli sangen varhaista. Ainoatakaan ihmistä ei näkynyt vielä pienen kaupungin kivittämättömillä kaduilla, joilla keskipäivälläkään ei tungosta ollut. Kammarinsa ikkunan ääressä istui leskirouva Strömfors, joka sattumalta oli tavallista varemmin havahtunut. Uutimet oli hän vetänyt syrjään voidakseen nauttia ihanan kevätaamun kauneudesta. Lintuset visertelivät puutarhan puistossa raikkaita säveliänsä ja etäämmällä nurmikon takana hyrskyi koski.
Hän oli muuten sangen rakastettavan ja lempeän näköinen vanhus tämä leskirouva Strömfors. Rauha ja tyyneys kuvastuivat hänen ryppyisissä kasvoissansa, mutta hänen siniset silmänsä loistivat vielä niin virkeinä, ettei niistä ainakaan olisi voinut luulla häntä 70 vuotiaaksi.
Mutta 70 vuotta vanha hän kumminkin oli. Juuri tänään oli näet leskirouva Strömforsin syntymäpäivä. Vanhat muistot johtuivat taas hänen mieleensä … ja olihan sitä ajan kuluessa toki karttunutkin muistelemista!
Elävästi muisti hän ihanat lapsuutensa päivät, muisti nuoruuden riemut ja rakkausjuttunsa, muistipa ne surunpäivätkin, jotka hän sittemmin oli kärsinyt. Leskirouva Strömfors ei näet ollut avioliitossansa onnellinen. Kauppaneuvos Strömfors oli nainut hänet pelkästä rahanhimosta, sillä silloisella neiti Hult'illa tiedettiin olevan suuret myötäjäiset.
Tosin luuli silloinen neiti Hult rakastavansa kosijaansa kauppaneuvos Strömforsia, vaan sittemmin huomasi hän, että kaikki olikin ollut vain hetken tunnetta, vailla syvempää rakkautta.
Mutta kun häät kerran olivat vietetyt ja vihkimys tapahtunut, ei purkaminenkaan enää käynyt laatuun, Ainoa mahdollisuus oli koettaa teeskennellä puolisollensa olematonta tunnetta, ett'eivät ihmiset mitään vainuisi.
Kauppaneuvos puolestaan teki parastansa helpottaakseen puolisonsa teeskentelemistä, ja selitti vallan suoraan, ettei mikään "rakkauden hupsuaminen" tullut kysymykseenkään heidän välillänsä. Ystävällisyys ja kohteliaisuus sai riittää.
Ja niin elivät puolisot näennäisessä sovussa eikä kukaan voinut heidän väleistänsä juoruta: käviväthän he tuon tuostakin kaupungilla vierailemassa ja astuivat joskus käsikynkässäkin niinkuin tapa vaati.
Myöhemmin lisääntyi kauppaneuvos Strömforsin perhe kahdella pojalla. Mutta onnea eivät nämäkään taloon tuoneet: toinen hukkui jo nuorena, toinen rupesi juomaan, joutui rappiolle ja lähti merelle, mistä hän ei koskaan takaisin palannut.
Kohta sen jälkeen kuoli kauppaneuvoskin. Paljo oli leskirouva Strömfors kärsinyt, paljo maailman suruja kokea saanut, mutta ikänsä lopulla pääsi hän sentään rauhaan. Ikävät muistotkin olivat jo vähitellen häipyneet ja leskirouva Strömfors luuli ne jo ijäksi unholaan haudanneensa, kun ne nyt taas, hänen 70:na syntymäpäivänänsä, nousivat häntä kiusaamaan.