Tohtori Gillberg poistui tavallista miettiväisemmän näköisenä … ja samoin konsulitar Svanström, joka ei näyttänyt tietävän, mitä hänen piti tästä salaperäisyydestä ajatella.
Leskirouva Strömfors jäi kolmenkesken maisteri Vilposen ja kauppias Öhqvistin kanssa. Pian alkoivat salissa istuvatkin aavistaa, mitä tuolla sisällä oli tekeillä. Maisteri Vilponen pyysi näet kohta saada kynää ja mustetta. Siellä valmistettiin testamenttia!
"Mutta onko tädin laita todellakin niin huono, herra tohtori", kysyi konsulitar Svanström tuon huomattuansa.
Tohtori Gillberg ei virkkanut siihen mitään. Olihan vain katselevinaan tarkasti erästä taulua salin seinällä.
"Miksi ette vastaa? Sanokaa vain suoraan minulle totuus", rukoili konsulitar.
"Hm … no, kun niin välttämättömästi tahdotte kuulla totuuden, niin myönnän, ett'en oikein ymmärrä tuon taudin laatua. Mahdollista on, että hän paranee … mutta mahdollisempaa, että hän ei enää parane."
Konsulitar kuuli kumminkin tuon kamalan lisäyksen. Hän purskahti itkuun … sillä vaikka hän olikin pintapuolinen ihminen ja sovinnaisten ulkonaisten tapojen orja, oli hänellä sentään sangen hyvä sydän, jonka tunteet kyllä toden tullessa näyttäytyivät.
Samassa astui sisään konsuli ja valtuuston puheenjohtaja Svanström … hattu kädessä, keppi toisessa.
"Noo, miten asiat täällä nyt ovat?" kysäisi hän.
"Hm … niin ja näin", mutisi tohtori Gillberg sillä välin kuin konsulitar kyyneleitänsä pyyhkien selitti: