"Voi, hyvä Lennart, asiat näyttävät täällä olevan huonommin kuin milloinkaan ennen."
"Kuinka niin? Onko sairas houriossa?"
"Ei" — vastasi siihen harvapuheiseksi käynyt tohtori.
"No, mikäs täällä sitten on hätänä? Kuka tuolla on sisällä sairashuoneessa … ja miksi on ovi lukittu", kysäisi konsuli Svanström koettaen turhaan avata ovea sairaan luo.
"Älä huoli mennä sinne, Lennart! Siellä ei ole muita kuin maisteri
Vilponen ja kauppias Öhqvist…"
"No, mitä kummaa he siellä suljettujen ovien takana?"
"Luullakseni valmistetaan siellä testamenttia", nyyhki konsulitar aviokumppanillensa maailman murheissa ja kärsimyksissä.
"Testamenttia?" huudahti konsuli ja valtuuston puheenjohtaja säpsähtäen niin että hänen silmänsä äkkiä välkähtivät. "Mitä per — —" ja hän yritti jo sanoa jotakin vähemmän rakasluontoista, mutta hillitsi sentään itsensä ja huudahti välinpitämättömällä äänellä: "Vai testamenttia!"
"Niin, Lennart!"
"Kummapa vain, että sairas niin äkkiä tuli tajuunsa? Mutta … kello näkyykin jo olevan 4. Meillä on valtuusmiesten kokous tänään ja vaikka onkin hiukan ikävää poistua täältä juuri nyt, niin — velvollisuus ennen kaikkea, velvollisuus yhteiskuntaa kohtaan. Hyvästi nyt toistaiseksi, Lyydia … hyvästi veli Gillberg, koita nyt hoitaa tätiä parhaimman taitosi mukaan…"