"Mitä petoa niillä on ihmisten syönnin ja juonnin kanssa tekemistä!"
Kotvan kaikenlaisissa asioissa kierreltyänsä palasivat konsuli
Svanströmin ajatukset taas siihen kehään, mistä ne olivat lähteneetkin
ja minkä sisässä ne jo päiväkausia olivat kierrelleet, nimittäin täti
Strömforsin testamenttiin.
Melkein päänsä puhki oli hän jo miettinyt sitä, millainen se mahtoi olla, kuinka paljo siinä oli määrätty muihin tarkoituksiin ja kuinka paljo hänen osaksensa. Ja mitä pirua hän ollenkaan ryhtyi testamenttia tekemään? Lähin perillinen olisi voinut saada kaikki, hän kun aina oli tätiänsä todellisella sukulaisen rakkaudella kohdellut … ja vasta tuonottain häntä puheessakin ylistellyt.
Juuri oli hän omasta mielestänsä päässyt selville siitä, minkä verran täti mahdollisesti köyhille määräisi, kun ovi äkkiä lensi sepposen seljälleen ja konsulitar Svanström itkeä nyyhkyttäen hyökkäsi sisään.
"No, no, Lyydia, mikä sinun on?"
"Voi hyväinen aika, Lennart…" nyyhkytti konsulitar tuolille lysähtäen.
"Mitä? Onko Lennart loukannut nenänsä taas vai mitä on tapahtunut?" kysähti konsuli vähän säikähtyen jo hänkin.
"Voi, voi, Lennart, etkö sinä jo arvaa, mitä on tapahtunut…?"
"En, hitto vie, mutta…"
"Täti Strömfors on kuollut!"