"Tule sitten päivemmällä leikkimään konsulin lasten kanssa. Hyvästi siksi aikaa!"
Ja vanhus sulki akkunan.
Uteliaana katseli tyttönen ruohistossa kiiltävää hopearahaa. Äkkiä sieppasi hän sen siitä huudahtaen:
"Nytpä tiedän, mitä teen, nytpä minä tiedän, mitä teen."
Ja niin tanssi hän iloisena tiehensä.
"Mitähän tuo sillä nyt tehnee?" arveli leskirouva Strömfors akkunasta hänen jälkeensä katsellen. "Taisi juosta vehnäkauppaan suoraa päätä. Hyvä ja rakas lapsi hän sentään on, tuo pikku Liisu, ja iloinen hän on; ja mitäpä suruja tuon-ikäiselta juuri voisi ollakaan! — — Muuten muistutti hänen ulkonäkönsä minua jostakin … ah, joutavia … en viitsi sellaisia hullutuksia ajatellakaan!"
Kello löi 6. Palvelustyttö tuli samassa sisään aamukahvin kanssa.
"Katsopas, Leena, mitä minä jo olen ehtinyt saada", sanoi leskirouva
Strömfors kukkaiskimppuansa näytellen.
"Niinpä näkyy. Varmaankin toi sen tuo torpparin Liisu. Minä sanoin hänelle kyllä, että rouva vielä nukkuu … etkä saa mennä herättämään kukkinesi, mutta apukos siitä tuommoiselle on", puheli sisäpiika laskien kahvitarjottimen pöydälle.
"Ei hän minua herättänytkään … minä olin jo valveilla, Leena. Lapsi teki sangen hyvin muistaessaan minua lapsekkaalla lahjallansa. Nämä kukkaiset tuoksuvatkin niin hyvälle … tunnetkos lemun, Leena?"