Mutta kun Hannu sitten vihdoinkin valkolakkia noutamaan lähti ja sieltä kotipitäjääseen palasi, niin makasi isä jo mustan mullan alla ja äiti poloinenkin oli niin heikontunut, laihtunut ja köyristynyt, ett'ei isoja toiveita hänestäkään enää ollut, ilosta oli hän itkenyt, Hannun lumivalkoista, pehmoista samettilakkia käsissänsä pyöritellessään ja kiiltävää kultalyyryä tarkastellessansa.
Ei se ollut sen kummempi kappale kuin lakki, tuollainen kesälakki vain, mutta paljo se vain oli maksanut, paljo rahaa ja vaivaa… Eikä sitä joka poika saanutkaan!… Äiti milt'eipä suuteli tuota rakasta lakkia ja tuota kauvan toivottua pienoista kultalyyryä, joka näytti niin kovin sievältä mustine samettipantoinensa… Niin, paljo oli poikaraukkakin saanut ponnistella … ja kumma vain, että Hannu oli jaksanut…
Mutta nytpä ei hätää enää ollutkaan… Ainahan opinsaanut ennen, toimeen tuli … ja niinhän se aina isävainajakin sanoi, että "ylioppilaalle on tie auki, haluttipa mihin suuntaan hyvänsä … ja vapaus valita, mikä ura tahansa…"
* * * * *
Sen kesän oli Hannu sitten kotona oleskellut … ja äiti oli koettanut häntä lihottaa, minkä oli tainnut, ja hyvillä mielin pitää … jopa itse usein paastonnutkin, että Hannulle paremmat palat säästyivät.
Mutta mikä lie tuota poikaa vaivannut … ei vain ollut apua mistään. Laihana kuikaleena vain käyskeli alla päin ja mietiskeli ja kirjoja luki. Niin, äiti ei voinut sitä oikein käsittää, mutta sinne päin hän kumminkin arvaili, että kumppaliansa kai se kaipasi täällä maalla … ja nuorten seuraa… Ainahan nuoret seuraa rakastavat, sen muisti hän omasta nuoruudestansa.
Syksy kun sitten jälleen saapui ja sanomalehdet kertoivat yliopiston avauspäivästä, niin silloinpa oli äitikin taas puuhassa. Vanhalta rovastilta ja Korpelan isännältä kävi hän rahoja lainailemassa, että Hannu lukujansa jatkamaan pääsisi … kyllähän Hannu ne sitten maksaisi takaisin, kunhan pääsisi papiksi ja hyville kirkkoherran tuloille!
Pääkaupunkiin hän siis pääsi Hannukin ja paljo hänen mielensä siitä virkistyikin. Mutta voimat ne pysyivät yhä heikonlaisina ja hyvin oli lääkäri terveyttä hoitamaan käskenyt … ja kehoittanut matkustamaan johonkin kylpypaikkaan tulevaksi kesäksi.
Mutta niille tuumille oli Hannu myhähtänyt, hän tiesi kyllä, mikä sellaiset matkat esti. Ei, parasta oli koettaa päästä virkaan, niin pian kuin mahdollista … äidinkin vuoksi. Tuo virkauran valitseminen häntä kumminkin arvelutti, sillä papiksi ei häntä olisi ensinkään haluttanut … ei ensinkään.
Vaan kun äitimuori kuitenkin niin tahtoi ja rovastikin sillä ehdolla oli rahat lainannut, että Hannusta apulaisen itsellensä saisi, niin vaikea oli toisinkin tehdä. Täytyi siis kuin täytyikin noita ikäviä heprealaisia kielioppeja ruveta päähänsä takomaan … eihän siinä muukaan auttanut!