Kuluipa sitten jonkun aikaa tällä tavalla ja tarkalla hoidolla olivat kotoa saadut rahavaratkin tähän saakka riittäneet. Mutta nyt kirjoitti äiti heikkonevansa vain heikkonemistansa ja ikävällä odottelevansa kesää, jolloin Hannun taas piti kotiseudulle palaaman.
Talvi kului, kevät läheni.
Äidin kirjeet harvenivat … ei hän enää tahtonut saada kirjettä kokoon, kirjoitti hän … eikä hän lopussa itse kirjoittanutkaan, vaan kirjoitutti kirjeensä vanhalla rovastilla. Eräänä kauniina päivänä saapui sitten kirje vanhalta rovastilta itseltänsä, jossa tämä valitellen ja lohdutellen tahtoi ilmoittaa erään sanoman, sangen surullisen sanoman … mutta Hannun pitäisi Jumalan avulla koettaa se kestää. Hänen rakas äitinsä oli näet kuollut … uskossa vapahtajaansa oli hän tästä surunlaaksosta lähtenyt!
Näin kirjoitti rovasti jakaen monta monituista arkkia hyviä neuvoja orvoksi jääneelle Hannu-maisterille. Kirjeensä lopussa hän vielä sen lisäksi ilmoitti, ettei hän enää parhaalta tahdollansakaan voinut Hannua avustaa, kun omatkin lapset tarvitsevat y.m.s.
Hyvin silloin Hannu parka surkean tilansa oivalsi. Heikko oli hän terveydeltänsä … ja varaton. Se vähä, mitä äidillä maan päällistä oli, meni hautajaismaksuna ja velan suoritukseksi Korpelan isännälle. Tyhjät kädet siis ja riutuva ruumis jäljellä!… Mutta "olihan ylioppilaalle tie auki, yrittipä mihin suuntaan tahansa", oli isävainajan ollut tapana sanoa. Ja ne sanat Hannun korvissa kaikuivat yhä vieläkin. Ainahan se opinsaanut mies toimeen tulee, missä tahansa; pahempi se toki on koulunkäymättömän laita.
Kyllä koetti Hannu parka parastansa ammatteja etsiessään, mutta eivät ne viratkaan olleet niin vain hyllyltä otettavissa … ei hetikään! Sanomalehdissä kun luki ilmoituksen kotiopettajan paikasta tahi muusta sopivasta välitoimesta, ja kun sinne tuota pikaa vastauksen toimitti, niin olivatkin muut jo ennen häntä ehtineet … "niitä kun oli niin paljo työttömiä, köyhiä opinsaaneitakin…" samanlaisia kuin Hannukin, mutta muuten nokkelampia!
Lopullensa olivat jo rahatkin huvenneet … eikä uusia tuloja kuulunutkaan. Entisestä majatalosta keskuskaupungilta piti muuttaa pois … tuonne kaupungin huonommalle ja helpommalle syrjäkulmalle … yliskammariin … erään vanhan jumalisen eukon luo, joka mielellään otti vastaan tuollaisia hiljaisia, siivoja opiskelevaisia, varsinkin niitä, jotka papeiksi pyrkivät.
Mutta Hannulla ei enää ollut rahtuakaan halua sille tielle ja nyt kun ei enää ollut äidinkään vuoksi pakkoa eikä tarvinnut välittää paljo rovastistakaan, niin haihtuivat teoloogituumat pian kerrassaan hänen mielestänsä.
Yhä selvemmäksi kävi hänelle nuoruutensa ihanin unelma … tuo tähän saakka enimmäkseen salassa kytenyt taipumuksensa kirjailijaksi.
Oli hän kyllä ennenkin kirjoitellut kertomuksia tuon tuostakin ja niitä sitten tovereillensa lueskellut… Ja hyviksihän ne olivat niitä kehuneet … ja olipa opettajakin sanonut hänellä olevan rikkaan mielikuvituksen ja taipumuksen kertomusten alalle.