"Eee-i, kyllähän minä toki katson, ett'ei täällä vahinkoa tapahdu … olkaa huoletta vaan, emäntä."
"Niin, kyllähän minä sen tiedän, että maisteri, jos vain hereillä on … niin kyllähän maisteri aina itsensä hoitaa, enhän minä sitä … kunhan vain tiedän, ett'ei valkea ole palamaan jäänyt. Hyvää yötä, maisteri!"
Eukko yritti jo ovelle päin.
"Niin, sitähän minä olen aina ajatellut kysyä, että mitä se maisteri täällä yökaudet valvoo ja kirjoittaa niin ahkerasti … suokaa anteeksi, minä vain kysyn … kun täältä aina yösydännäkin tuli loistaa."
"Minä kirjoitan kirjaa, jossa kuvailen kansan elämää ja kurjuutta."
"Vai niin, vai kurjuutta … niin onhan sitä kurjuutta, Jumala paratkoon, onhan sitä, on sitä … vaan tokkopa ihmiset siitä juuri tahtonevat tietää … ennemmin kai ne toki lukevat muuta lystimpää … ja iloisempaa…?"
"No, saahan tuon nähdä sitten … mielestäni täytyy heissä koettaa herättää sääliä köyhempiä kohtaan!"
"Niinhän se kyllä myöskin on", tuumi eukko, "ja sanoohan Raamattu, että auttakaa köyhiä ja puutteenalaisia, vaan eivätpä ne siitä…"
Eukko pyyhki silmiänsä käsirystysillä. "Ja mitenkäs se maisteri jaksaakin valvoa yökaudet?… Ei suinkaan sen luulisi hyväksi olevan … tokkopa ne tuommoisesta edes maksavat mitään?"
"Ainahan siitä hiukkasen saisi, kun ihmisten mieliksi osaisi kirjoittaa… Tällähän minun pitäisi koettaa hankkia teillekin maksu viime kuukauden edestä, kun en ole voinut mistään saada rahoja … en vaikka kuinka olisin koettanut!…"