Konsuli Svanström heitti jotenkin tyytymättömänä silmäyksen rakkaaseen toveriinsa elämän suruissa ja riemuissa.
"Hetkeksikään? Enkös ollut tois-iltanakin kanssasi noissa turhanpäiväisissä arpajaisissa, jotka suomalaista koulua varten pidettiin? Siihenkin meni toista sataa markkaa, kun olisi ne jokeen viskannut, ja sitä paitse aikaa, kuuletko sinä, kallista Herran suomaa aikaa … ja time is money, aika on rahaa, näetkös!"
Konsulitar yritti sanoa jotakin, mutta hänen puolisonsa jatkoi yhä innokkaammin:
"Ikäviä konttooritoimiasi? Niin, ikäviltä kai ne sinusta tuntuvat, mutta tiedätkös sinä, että joll'ei näitä ikäviä toimia olisi, niin olisi meillä paljo muita taloudellisia ikävyyksiä, joista pian kyllä kiukustuisit."
"Saattaisipa niinkin olla. Mutta mitä luulisit ihmisten ajattelevan, jos ei rikas konsuli Svanström olisi ollut noissa arpajaisissa, joissa melkein kaikki kaupunkilaiset olivat? Enkähän minä ole pyytänyt sinua ostamaan arpoja kokonaisen sadan markan edestä, Lennart!"
"Et kyllä, mutta kun tuo riivattu pormestarikin osti saman summan edestä — ikäänkuin hänkään ei rahojansa parempaan tarvitsisi! — niin täytyihän minun … arvoni tähden."
"No, sitähän minäkin … ja oikeinpa siinä teitkin, ukkoseni. Silloin piti sinun tehdä se arvosi tähden … ja nyt ihmisten tähden!"
"Mitähän se muka olisi?" kysäisi konsuli Svanström ynseästi.
"Etkös muista, Lennart, että tänään on täti Strömforsin 70:s syntymäpäivä. Sitä varten tilasimme puutarhurilta kukkiakin, kuten ehkä muistanet. Nyt aamupäivällä käymme häntä tervehtimässä … koko perhekunta."
"Kas, olenpa todella unohtanut koko asian. Mutta nyt ei minulla mitenkään olisi aikaa … posti lähtee koht'ikään ja joll'en saa näitä papereita siksi valmiiksi, niin…"