"Niin … mitä?"
"Niin menee taas kaunis rahasumma käsistäni."
"Rahaa, rahaa … ja aina vain rahaa! Aina sinä vain rahaa mietit. Anna nyt kerrankin vähän sijaa ja aikaa rakkaudellekin, Lennart."
"Sinä et ymmärrä minua, rakas Lyydia. Enhän minä itseni vuoksi ahkeroitse, vaan sinun ja lasten vuoksi, näetkös. Sitä paitse en voi käsittää — —"
"Niin, näitä asioita sinä taas et käsitä, Lennart, mutta kun me kerran olemme läheisiä sukulaisia, niin…"
"Asia on kuin aina olen sanonut: sukulaiset ovat meille vain haitaksi ja vahingoksi", mutisi konsuli.
"No, mutta Lennart!… Etkös muista, että täti Strömfors on sinun oma tätisi…"
"Siksipä hän juuri sukulaiseni on, sinä hupakko."
"Mutta ehkäpä sinä vielä muutat mielipidettä, kun hän kuolee ja…"
"No, sitten hän ei ainakaan enää voi olla haitaksi meille…"