En vaadi mä valtoa ylhäisten,
En kultia rikkaiden;
Mun palkkani kansani onni on vaan
Sekä henkiset he'elmät sen.
Niin, äitini hellin ja herttaisin,
Ikä ihmisen lyhkänen on.
En jouda, en jouda mä uinailuun,
Mun täytyvi taistelohon.
»Voi, lapseni nuori ja kalpea, voi,
Sinun intosi oivallan —
Ja Luoja sun toimesi siunatkoon
Ja vieköhön huolet maan!»
Suursaaressa 1891.
MAISTERI-KEKKERIT.
Oli sauhua huone täynnä kuin taistelukentällä vaan
Ja pöydällä pulloja seisoi kuin kannokko kaskesmaan,
Yli-ympäri sikarin päitä sekä tahroja liköörin —
Kas semmoiselta se näytti ilokestissä maisterin.
Hän itse on hienoin herra ja silkistä rinnukset,
Nenäkakkulat kallihit yllä ja korkeat kaulukset:
Hän onpihan syntyä suurta ja pappa on arvokas mies
Ja rikkautta heill' on myöskin, — niin ainakin ihmiset ties.
Ja nyt hän on maisteri vihdoin, siis viisas ja oppinut on,
Muka nyt ovat aseet valmiit elon tuimahan taistelohon —
Siis juoskoon hurmaava juoma ja pyöriös taivas ja maa,
Toki sentään maisterimiessä vapauttahan nauttia saa.
»Hoi, kyyppari, pullosi poista! Tähän samppanjaas sinä tuo,
Kovin käynyt on äiteliääksi iankaikkinen 'munkkisi' vuo!
Hei, kumppalit, pohjaan maljat, niin saadahan samppanjaa,
Se se silmiä kirkastuttaa ja mieliä kannustaa».
Näin reuhasi maisteri nuori ja kuorossa huusivat muut:
»Jano juuri ei meillä nyt liene, vaan voipihan huuhtoa suut!» —
Niin olikin sauhua syöty! Kovin karvaita sikaarit!
Oli äänissä karkea kaiku ja paineessa tenoorit.