Mut samppanjaa kun saatiin, pian kaikki jo miehistyi,
Taas silmihin tuikahti tulta ja mielet jo virkistyi:
Jo on joukkio soittoa vailla, joku kieliä koskettaa,
Ja toiset ne huojuen säistää ja lauloa hoilottaa.
Yks sentään nurkkahan tuonne on hiipinyt hiljakseen,
Hän tuskin on tilkkoa juonut, enin istunut itsekseen:
Tuli maalta hän tuonoin vasta, ylioppilas nuori hän on,
Sukulaisena maisterin tänne pääs seurahan hienoston.
Ujo onpi hän, kansanlapsi, ei tottunut teeskeilyyn,
Hän seurassa vanhempainkin voi vaipua mietteilyyn;
Ja hälle kun vahtova malja nyt tuodahan samppanjaa,
Niin luotaan maljan hän lykkää ja vitkahan virkahtaa:
»Ei, serkkuni, tuota mä juomaa en sentään koskaan jois!
Ken on kansoa köyhää nähnyt, sitä varmaan juoda ei vois!
Hyvät herrat, te tiedätte kaikki: kato kansalta viljat vei
Ja kun toisilta leipää puuttuu, niin moisia juoda ei».
Sai tulta jo lempeä silmä ja äänikin kirkastui
Ja hän nääntyvät joukot muisti ja muistohon vilkastui:
Hän näki nuo kalpeat kasvot, lapsjoukkion kerjäävän,
Näki ryysyiset, surkeat äidit vilun kourissa kylmäävän.
Hänen mielensä kauas karkaa, ei herroja näitä hän nää:
On nälkähän nääntyvä joukko hänen silmissä seurue tää,
Tuo sauhu on kalman usmaa ja ruumiita pullot nuo
Ja juoma on Tuonelan vettä, on musta ja katkera vuo.
Miten onkin hän tänne tullut, mihin kuulua ei hän voi!
Mikä tylsytti tunteet hältä, kun hänkin jo mässäten joi?
»Ei, ei! pois täältä mä tahdon, pois kansani kurjan luo,
Sen vaivat ja näljät mä kannan, kunis kuolema lohtua suo.
»Hyvät herrat, mun lähteä täytyy, mua kutsuvi velvollisuus!
Tähän seuraan en minä kuulu, sen vieras on kansallisuus,
Minä kaukana korvessa synnyin, katovuodet ja hallat mä näin,
Ilojuoma ei mullen maistu, nämä muistot on mielessäin.
Te kaupungin herroja ootte, on vierasta kansa ja maa,
Ja vastaisuus sekä lapsuus teill' lietona kangastaa;
Mut korpien keskehen käykää! Se samppanikaihonne vie,
Minä vast' olen tullunna sieltä ja sinne on taas mun tie».
Ja hän toisihin riemuten katsoi kuin lausunut heille hän ois:
Miks ette te kanssani seuraa, sehän kaunista kulkua ois!
Hänen silmässä kyynelet kiilsi, vapis ääni ja sylkytti syön —
Ja hän hattunsa äkkiä tempas ja peittohon poistui yön.