— »Herra maailman ja taivahitten!
Käskystäs kun kuljin maita sitten,
Näin mä lapsen köyhän nääntyneenä
Nietokselle kylmään jäätyneenä».
»Teithän niinkuin käskenyt oon teitä:
Luoksein saattakaatte nääntyneitä?»
Lausui viestillensä kaiken Luoja;
»Hän on täällä» — vastaa viestin tuoja.
Tähdet tuikkaa talven taivahilta,
Kylmä, kolkko nyt on jouluilta,
Kylmä tunkee ytimiin ja luihin,
Tuuli vinkuu seinuksiin ja puihin.
Vaan ei kylmä enää kerjäläistä,
Hän jo vaivoistansa pääsi näistä;
Kunne toivoi, pääsikinkö sinne,
Sit' en tiedä. Elo päättyy minne?
1890.
MIELIALOJA JA TUNTEITA.
SYKSYINEN MIELIALA.
Syystunto luonnossa ja taivas valju,
Kukkaiset kuolleet, lehdet kellertää,
Ei tunnu tuuli, kylm' on luonnon silmä,
Vedenkin pinta tuskin värähtää.
On luonto tyyni, tyyni tunteettuutta,
Tai ehkä uinuu sopusointuaan
Tai väsyi luomaan ja nyt voimaa uutta
Tuoss' imee ikuisista vuoksistaan.
On tyyntä kaikki, rauhan päivä loistaa
Valjulta laelta sinitaivasten —
Miks sitten tuulispäänä tunne riehuis,
Kai syyt' on kerran kuolla myöskin sen?