Peter-lintu oli liian nuori yrittääkseen suuria, mutta sietänee kumminkin mainitsemista, että hän tänä kesänä möi Bill Harmonille kolme tusinaa pulikoita ja uuden leijan ostaen rahoilla syntymäpäivälahjan äidilleen. Peterin uskaliaisuus oli tähän asti tavallisesti johtanut hänet yrityksiin, mistä hän ilmestyi itkien nyrjähtynein nilkoin, naarmuisin käsin ja polvin sekä palanein silmäripsin.
XXXIII.
HAMILTONIN ÄIDIN SYNTYMÄPÄIVÄLAHJA.
Oli neljäs päivä heinäkuuta, kuuma, hiljainen päivä, jolloin saattoi selvästi nähdä herneiden paisuvan paloissaan ja papujen voimistelijain tavoin kiipeävän ylös keppeihinsä. Päivän kunniaksi kylässä vietettyjen juhlallisuuksien päätyttyä aamupuolella Careyn perhe oli viettänyt uneliaan päivän, jota oli keskeyttänyt vain Keltaisen talon vuotuisen vuokra-maksun juhlallinen suoritus. Uhrikukkavihko oli huolellisesti kyhätty kokoon ja Nancy oli hellästi asettanut sen Hamiltonin äidin muotokuvan alle ei vain koko perheen, vaan myöskin Osh Pophamin läsnäollessa, joka oli pistäytynyt tuomaan hiukan aikaisin kypsyneitä vihanneksia.
"Lähtisin halusta kanssanne yläkertaan, kun olette saaneet kukkakimppunne valmiiksi", virkkoi hän, "sillä on niin riivatun kuuma päivä tänään ja tässä talossa tehdään aina niin paljon merkillistä, että oikein selkäpiitä karmii kylmästä. En olisi koskaan uskonut Lem Hamiltonilla olevan päässään yhtä hullunkurisia tuumia kuin teikäläisillä, mutta kaitpa vuokralaisista tarttuu isäntäänkin. Soisinpa, että se vanha kalkkinaama Henry Lordkin olisi täällä; minä asun hänen talossaan ja tämä voisi herättää hyviä päähänpistoja hänessäkin!"
Iltapuolella Nancy otti kirjoitusvehkeensä ja kävi istumaan ympyräportaille, missä tuntui viileältä. Bostonista tuleva juna vihelsi asemalla mailin matkan päässä, kun hän somasti kokosi valkean hameensa liepeet ja kävi istumaan kaikkein varjoisimpaan soppeen. Aika kului hänen huomaamattaan ja hän katsahti tuskin kertaakaan työstään, ennenkuin pyöräin ratina sattui hänen korviinsa. Keltaisen talon portille olivat pysähtyneet kyytirattaat ja niistä astui alas vieras herrasmies. Hän oli erehtymättömästi kaupunkilainen herrasmies. Hänen vaatteensa eivät olleet Beulahin kuosia eikä hänen hattunsa Beulahin hattu, sillä se oli hieno, taipuisa, leveälierinen panamahattu. Nancy nousi pystyyn portailta, silmissä kuvastui ensin hämmästystä, sitten ihmettelyä, sitten epäluuloa, sitten vakaumusta ja lopulta puhkesi kaksi kuoppasta hänen poskilleen.
Muukalainen kohotti hymähtäen vieraskuosista hattuansa ja sanoi: "Pieni ystäväni ja kirjeenvaihtajani Nancy Carey, luullakseni?"
"Minun Amerikan konsulini, varmastikin!" huudahti Nancy ilomielin juostessaan polkua alas kädet ojossa. "Mistä te tulitte? Miksi ette ilmoittanut ennakolta? Ei meillä ole ollut aavistustakaan siitä, että te olitte saapunut kotimaahan! Oh! kyllä tiedän minkävuoksi olette valinnut heinäkuun neljännen päivän! Se on maksupäivä, ja te arvelitte, ettemme olisi valmiit vuokraa maksamaan. Mutta kaikki on jo suoritettu, kauniisti tänä aamuna!"
"Saanko lähettää laukkuni majataloon ja viipyä hetken luonanne?" kysyi herra Hamilton. "Ovatko muut teikäläiset kotona? Miten jaksaa Gilbert ja miten Kathleen ja Julia ja Peter? Ja miten varsinkin Carey-äiti?"
"Teillähän on vallan tavaton muisti!" huudahti Nancy. "Ottakaa herra Hamiltonin laukku, olkaa hyvä, herra Bennett, ja sanokaa ravintolassa, että hän tulee sinne vasta illallisen jälkeen."