Nyt seurasi hauska tunti, sillä Nancy oli murtanut jään ja puheenaineesta ei ollut puutetta. Ja sitten oli tietysti myös koko talo näytettävä, huoneesta huoneeseen aina Ann-serkun kellarinuuniin ja keittiön vesipumppuun asti.
"En ole moista nähnyt ennen!" huudahti herra Hamilton. "Tämä on kuin taikaa! Minun pitäisi tässä paikassa maksaa teille tuhat dollaria! Minun pitäisi koettaa ostaa teiltä paikka viidellä tuhannella dollarilla! Miksi ette perusta talojen hauskutusliikettä ja myy niitä minunkaltaisille poloisille matkamiehille, jotka eivät ole koskaan älynneet niiden monia mahdollisuuksia?"
"Lupaatteko, ettette ole kovin onneton, jos näytän teille maalatun kamarin?" kysäisi Nancy. "Ette voi olla itkemättä raivosta ja murheesta kun ajattelette, että se on meidän maalattu kamarimme eikä teidän; mutta koettakaa kestää, kunnes tulette majataloon, sillä äiti on niin hyväsydäminen, että hän antaa sen teille takaisin, ellen minä astu väliin."
"Te olette mahtaneet kuluttaa suunnattomia summia tämän huoneen korjauttamiseen", sanoi konsuli. "Sehän on todellinen taideluoma."
"Ei penniäkään", sanoi rouva Carey. "Työn on suorittanut Nancyn hyvä ystävä, seitsemäntoistavuotinen tyttö, joka kerran, luullaksemme, on tuottava mainetta Beulahille. Tahdotteko nyt mennä äitinne huoneeseen; tien löydätte näyttämättä? Julia näytä sinä hiukan myöhemmin lato herra Hamiltonille; Nancy ja minä valmistamme sillä välin illallisen. Kittyn täytyy lähteä Pophamille Peteriä noutamaan, hän on viettänyt iltapäivänsä siellä."
Nancyllä oli kyllin mielenmalttia suhauttaakseen hätäisesti Kittyn korvaan: "Lainaa leipäkyrsä rouva Pophamilta, meillä on sitä niukasti; ja koeta saada Bill Harmonilta mansikoita keinolla vaikka millä! Meidän piti syödä vain leipä- ja maito-illallinen pengermällä tänä iltana, mutta nyt se on kiireisesti muutettava konsulin juhlapäivällisiksi! Lennä!"
Gilbert sukelsi näkyviin kello kuuden ajoissa ja hänen äitinsä esitti ylpeästi hänet poikanaan, joka oli hiljakkoin "aloittanut liikemiesuransa".
"Minä olen Bill Harmonin kesäapulainen ja asiapoika", selitti hän. "Se on aika hauskaa ja viikossa saan kaksi ja puoli dollaria."
Nancy ja hänen äitinsä työskentelivät keittiössä kuin troijalaiset, sillä he olivat yksimieliset siitä, ettei nyt sopinut menoja surra, ei sittenkään, vaikka seuraavalla viikolla olisi vähemmän syötävää.
"Herra Hamilton on juuri niin herttainen kuin päätin hänen olevan silloin kuin hänen ensimmäinen kirjeensä tuli", puheli Nancy. "Menin yläkertaan hakemaan korttia illallisruokalistaa varten ja hän seisoi sinun takkasi ääressä nojaten päätänsä käsivarsiinsa. Kädessään hänellä oli meidän kedonkukkavihkomme ja tiedän, että hän oli niitä haistellut ja katsellut äitinsä kuvaa ja muistellut lapsuuttaan."