"Niin olikin; hänellä oli hullunkurinen pieni asianajotoimisto, ei paljoa suurempi Peterin leikkihuonetta. Kenties voisimme saada hänet käsiimme. Hän oli hyvin, hyvin vanha. Ehkä hän ei ole enää elossakaan enkä voi muistaa hänen nimeänsä."
"Isä sanoi häntä 'everstiksi', sen muistan. Voi, ollappa täällä nyt rakas Amimme auttamassa meitä."
"Jos hän olisi täällä, niin hän tahtoisi auttaa meitä liian paljon! Meidän on opittava kantamaan omat kuormamme. Ne eivät tunnu niin oudoilta ja raskailta, kun paremmin totumme niihin. Pane maata nyt, tyttöseni. Me ajattelemme Beulahia, sinä ja minä, ja ehkäpä odotettuamme jonkun aikaa purjeisiimme tuulta 'Nancyn tuuma' työntää meidät liikkeelle uutta matkaa alkamaan. Beulah merkitsee lupauksen maata; — se on hyvä enne!"
"Ja isä keksi Beulahin ja isä keksi talon ja isä siunasi sitä ja rakasti sitä ja antoi sille nimen. Siinä on monta ennettä lisää, enemmänkin kuin tarvitaan uuden talouden menestykseksi", vastasi Nancy suudellen äitiään yöhyväisiksi.
VII.
"VANHAT ELÄIMET UUTEEN ASUUN."
Sinä iltana rouva Carey laskeutui levolle rauhallisemmalla mielellä kuin pitkiin aikoihin. Viimeisinä raskaina viikkoina hänestä oli tuntunut kuin hän olisi pienokaistensa kanssa myrskyisillä vesillä ajelehtimassa näkemättä missään satamaa häämöittävän. Ystäviä oli runsaasti siellä täällä, mutta ei läheisiä sukulaisia, ja hänen huolensa olivat siksi vaikeita ongelmia, ettei niiden ratkaisussa voitu turvautua tavalliseen ystävyyteen. Hänellä oli vain yksi harras toivomus: lähteä johonkin syrjäiseen paikkaan, missä rahankuluttamiseen olisi niin vähän kiusauksia kuin suinkin. Siellä hän voisi elää kolme, neljä vuotta omistaen tarmonsa, kykynsä ja sielunsa lastensa valmistamiseen elämää varten. Jos hän jaksaisi opastaa ja valvoa heitä sekä opettaa ja kehittää heitä onnellisiksi, hyödyllisiksi, miellyttäviksi ihmisolennoiksi — omien kykyjensä valtiaiksi, viisaiksi ja herkiksi oikeita polkuja valitsemaan — niin hän arveli elämänsä päätehtävän suoritetuksi. "Onnellisiksi minä tahdon heidät kasvattaa", hän mietti, "sillä onnettomuus ja tyytymättömyys kuuluvat niihin kettuihin, jotka turmelevat viinitarhan. Tyhmiksi he eivät saa tulla mikäli minun kykyni pystyy teroittamaan heidän järkeänsä. Kaikilla heillä on tavallinen äly, ja heidän on opittava käyttämään sitä, murjottavia ja uneliaita lapsia en voi sietää. Jos he ovat työteliäitä ja onnellisia, niin he tulevat olemaan hyviäkin ja siksi järkeviä, että oivaltavat miten mieletöntä on olla muuta kuin hyvä! Ja niin minä kautta vuosien kuukaudesta kuukauteen olen auttava Nancyä ja Kathleeniä tulemaan todellisiksi naisiksi, vaimoiksi ja äideiksi ja Gilbertiä ja Peteriä kunnon miehiksi, aviopuolisoiksi ja isiksi. Carey-äidin poikasten täytyy kyetä näyttämään hyville linnuille tietä kotiin, kuten amiraali sanoi, ja luullakseni heidän pitäisi pystyä silloin tällöin ohjaamaan joitakin pahoja lintujakin oikealle tolalle."
Niinpä rouva Careyllä oli suoritettavanaan tehtävä, joka olisi peloittanut ja masentanut ketä tahansa, mutta hänen rakkautensa ja rohkean mielensä se sai vain sitä kirkkaammin loimuamaan.
Muistatteko kohtaa Kingsleyn kirjassa, missä Vetten pienokainen Tom ui sivu Hohtavan Muurin ja saapuu lopulta Rauhalammelle? Rauhalammessa uiskentelivat hyvät valaat odottaen että Carey-äiti kutsuisi heidät luokseen "muuttaakseen heidän vanhan asunsa uudeksi?"
Tom ui lähimmän valaan luo ja tiedustelee tietä Carey-äidin luo.