Nancyn tuuma oli hyvä, mutta kyllä rouva Careynkin tuuma veti vertoja sille! Gilbert, matkalaukku kädessään, kahdeksan dollaria taskussaan, lähdössä Charlestownista eräänä perjantai-iltapäivänä oli yhtä mielenkiintoisaa nähtävää kuin Kolumbuksen lähtö tuntemattomaan maahan. Yläkerran ikkunassa seisova ryhmä seurasi jännitettynä hänen kulkuansa katua pitkin. Hilpeänä hän oli astunut portaita alas ja Nancy oli viskannut hänen järjestänsä jotain kovaa sisältävän kirjekuoren juuri silloin kun hän oli oven avaamaisillaan.
"Siinä on valokuva äidistäsi ja sisaruksistasi!" huusi hän. "Ellei omistaja suostu vuokraamaan taloa sinulle, niin näytä hänelle perheen muut jäsenet, äläkä unohda sanoa, että vuokra on suunnattoman korkea, olipa se mikä oli!"
He seurasivat häntä katseillaan — Carey-äiti ylpeydestä välkkyvin silmin — kun hän uljasryhtisenä kulki katua alas. Hänellä oli yllään lähinnä paras pukunsa ja se näytti muhkealta hänen suoralla, solakalla vartalollaan. Kohteliasta ja sulavaliikkeistä oli Gilbertin ulkonainen esiintyminen, eikä se oikeastaan varsin pinnallista kohteliaisuutta ollutkaan; se ei vain nykyisin ollut kovin syvällä. "Kaunis poika hän on, muuta ei voi sanoa," mietti hänen äitinsä, "ja ulkonäkö on varmasti sisäisen ihmisen kuvastin! Hänen luja leukansa, pystypäänsä, kirkas katseensa, varma astuntansa, hänen iloinen itseluottamuksensa — siinä varmasti hyvä perusta, mille kuka äiti tahansa voi rakentaa."
VIII.
BEULAHIN LINNAN RITARI.
Nancyn punoittavat kasvot olivat litistyneet ikkunaruudulle, kunnes Gilbert kääntyi kadun kulmauksesta. Hän katseli taakseen, otti lakin päästään, heitti heille lentomuiskun ja katosi näkyvistä.
"Voi toki! kunpa minä olisin saanut lähteä!" huudahti Nancy. "Toivottavasti hän ei unohda mitä varten hän lähti! Toivottavasti hän ei ota vastaan kieltävää vastausta. Voi! Miksen minä ole poika!"
Rouva Carey kääntyi nauraen pois ikkunasta.
"Älähän huoli, Nancy, onhan se koko seikkailu talon miehiselle edustajalle. Mitä olisi sitten Sissipäällikkö tehnyt, jos hän olisi lähtenyt veljensä sijasta?"
"Minäkö? Oh! Vaikka miljoonia asioita!" sanoi Nancy mitaten askeleillaan arkihuoneen lattiaa pää hiukan painuksissa ja kädet selän takana. "Minä olisin nyt matkalla Bostonin uudelle rautatieasemalle ja pian olisinkin jo pilettiluukulla pyytämässä meno- ja paluumatkapilettiä Greentownin asemalle. 'Neljä dollaria, kymmenen centtiä', sanoisi myyjä ja minä paiskaisin kaikki kahdeksan dollariani hänen eteensä näyttääkseni hänelle mitä lajia ihmisiä minä olen."