"Mutta Greenvilleen minulla ei ole asiaa!" huudahti Gilbert. "Greentowniin minä tahdon mennä."
"No, astukaa sitten junasta Lowellissa, ensimmäisellä pysäkillä — kyllä tiedätte koska sinne tullaan, sillä tämä herra, joka pyrki Lawrenciin, astuu alas siellä, samoin tämä nuori neiti, joka aikoi lähteä North Conwayhin. Teitä on neljä yhteensä, sievoinen matkaseurue."
Gilbert puhisi raivosta nähdessään toisten matkustajain nauravan.
"Millä junalla voin päästä Greentowniin?" sai hän huudetuksi konduktöörin jälkeen.
"En tiedä, nuori herra! Tiedustelkaa Lowellin piletinmyyjältä, hän tietää, on ollut kauan virassa!"
Gilbertin ylpeys oli saanut hirveän kolauksen, mutta hänen rohkeutensa alkoi paisua hiukan myöhemmin, kun hän pääsi selville siitä, että ei tarvinnut odottaa Lowellin asemalla kahtakymmentä minuuttia kauempaa, sillä hän saattoi paikallisjunassa jatkaa matkaansa ja saapua perille ennen makuuaikaa. Ei siis ollut pakko kellekään kertoa typerästä erehdyksestä.
Ja tämä osoittautuikin Gilbertin ainoaksi erehdykseksi, sillä siitä hetkestä alkaen sujui häneltä kaikki liukkaasti eikä Carey-äiti olisi voinut valita varovaisempaa ja onnistuneempaa lähettilästä. Hän löysi everstin, jonka nimi, ohimennen sanoen, ei ollutkaan Foster, vaan Wheeler; eikä eversti sallinut hänen mennä Beulahin ainoaan pieneen hotelliin, Mansion Houseen, vaan pyysi hänet yövieraakseen. Sinä iltana eversti kertoi hänelle Keltaisen talon historian ja seuraavana aamuna kuletti hänet hevosella erään kauppiaan luo, joka hoiti sitä omistajan oleskellessa Euroopassa. Asianomaisella virallisuudella hän sitten vietiin itse taloon, jotta se joutuisi vuokraajan kaikenpuolisen tarkastelun alaiseksi.
Keltainen talo — tämä nimitys tuntui jo alkavan vakiintua — olikin ainoa senvärinen talo kymmenen mailin alalla. Kuudettakymmentä vuotta se oli ollut erään Hamilton-suvun eri haarojen hallussa, mutta aikaa myöten, sen joutuessa Lemuel Hamiltonin perheen käsiin, ei vanha talo enää soveltunut sen elintapaan. Vuotta tahi paria ennen kuin Careyt olivat sen nähneet, Bostonista oli tullut poikia ja tyttäriä katsomaan taloa, ja he olivat pyytäneet isältään lupaa saada panna se sellaiseen kuntoon, että he voisivat lupapäivinä nuorten tuttavainsa seurassa tehdä huviretkiä sinne. Herra Hamiltonilta he saivat rahasumman mielensä mukaan käytettäväksi, ja erään paikkakunnan puusepän avulla heidän onnistui panna huoneet kuntoon omaksi täydelliseksi tyytyväisyydekseen, vaikkei juuri saata kehua talon arvon siitä kohonneen. Se oli heille etupäässä huvittelupaikkana, ja maalautettuaan muutamien makuuhuoneiden lattioita ja hankittuaan niihin joitakin vuoteita, ostettuaan keittiö-uunin sekä muutamia petäjäisiä tuoleja ja pöytiä, he arvelivat tämän puolen loppuun suoritetuksi ja kuluttivat loput rahoistaan vanhan, rapistuneen vajan kuntoonpanemiseen, jotta voisivat siinä pitää kaikennäköisiä viattomia mässäysjuhlia. Kaksi keltanokkaylioppilasta, kaksi koulutyttöä ja naimisissa oleva sisar, joka oli tuskin kyllin vanha oman pienokaisensa kaitsijaksi, toivat mukanaan iloisia, nuoria ystäviään viipyen täällä päivän tahi pari. Tätä menoa uudistui useita viikkoja peräkkäin ja heidän kemunsa tuottivat suurta hupia kylän asujamille, he kun aivan ilmaiseksi saivat nauttia sirkusnäytäntöjen hauskuutta ja jännitystä. Tätä hauskuutta ei kuitenkaan kestänyt kauan, sillä Lemuel Hamilton nimitettiin konsuliksi vieraaseen maahan, jonne hän vei mukanaan vaimonsa ja tyttärensä. Naimisissa oleva sisar kuoli ja pojista lähti toinen Kiinaan teenviljelystä oppimaan ja toinen Texasiin maanviljelijäksi. Lemuel Hamiltonin perhe hajautui niinmuodoin ympäri maailmaa ja koska Beulahissa oleva Keltainen talo oli tilana varsin vähäarvoinen, eikä koskaan ollut merkinnyt suuria heidän elämässään, niin se melkein unehtui heidän muististaan elämän kiireisessä tuoksinassa.
"Herra Hamilton sanoi minulle neljä vuotta takaperin mennessäni Bostoniin häntä tapaamaan, että saisin vuokrata talon, jos kunnollisia ihmisiä olisi tarjona, vaikkei hän luvannut antaa senttiäkään korjauttaakseen taloa vuokralaisia varten. Mutta johan nyt, sitä ei kukaan ole huolinut vuokrata, ei Beulahissa ole asuinhuoneista puutetta, eikä ole ollutkaan kahteenkymmeneen vuoteen", niin puheli Gilbertille Bill Harmon, maakauppias. "Talossa on tiivis katto ja hyvä perusta, ja jos teidän väkeänne haluttaa uhrata jonkinverran rahaa maalauksiin ja seinäpapereihin, niin tulee se sieväksi kuin nukenkaappi. Ulkohuoneet Hamiltonin pojat panivat sellaiseen kuntoon, ettei niissä voi pitää mitään elukoita."
"Meillä ei olekaan ei hevosta eikä lehmää", sanoi Gilbert.