"Kiittäkää onneanne, ettei ole. Kaksi kertaa olisin jo voinut vuokrata talon, jos olisi ollut kunnon ulkohuoneita. Mutta nuo pirun poikanulikat raastoivat väliseinät tallista ja navetasta, hävittivät siankarsinan ja panettivat lattian, jolla saattoivat tanssia. Navetanylinen on täynnä heidän moskaansa, jottei siellä voi pitää mitään heiniä; kyllä ne vasta olivat joukkoa, ei sitä ilvettä, jota ne eivät keksineet näillä mailla ollessaan. Nähkääs kun farmari tiedustelee kotia perheelleen ja elukoilleen, ei kannata näyttää hänelle tanssisalia. Mainessa talonpojalla on tarpeeksi tanssimista siinä kun hankkii leipänsä maankamarasta — se tanssi pitää kyllä jalat nopeassa liikkeessä."
"No niin", sanoi Gilbert, "jos te voitte laskea vuokran siksi alhaiseksi, että me voimme suorittaa tarpeelliset korjaukset, luulen äitini tuumivan asiaa."
"Vuokraisitteko sen kesää pitemmäksi ajaksi?" kysyi herra Harmon.
"Vuokraisimme toki. Aikomuksemme on muuttaa tänne asumaan!"
" Vai muuttaa tänne asumaan?" ihmetteli Harmon. "Noh, siitä on jo aikaa kulunut, kun on kuultu jonkun semmoista puhuvan, vai mitä, eversti? No niin, poikaseni", (Gilbert toivoi kaikesta sydämestään, että kunnioitus puhkeavaa miehuutta kohtaan olisi voinut ulottua hiukan kauemmas tällä seudulla) "mitään kiskurihintoja en aio määrätä näistä suojista, en minä —"
"Se olisikin hyödytöntä", sanoi Gilbert mahtavasti. "Isäni kuoli vuosi sitten; meitä on neljä paitsi äitiäni ja lisäksi on meidän pidettävä huolta eräästä serkusta. Meillä ei ole muuta kuin pieni eläke sekä henkivakuutuksen, viidentuhannen dollarin korot. Äiti sanoo, että meidän on erottava kaikista ystävistämme ja elettävä halvalla ja tehtävä työtä kunnes Nancy, Kitty ja minä olemme kyllin vanhat ansaitsemaan jotain."
Eversti Wheeler ja herra Harmon olivat kumpikin mieltyneet Gilbertin ulkomuotoon, ja hänen siinä seisoessaan ystävällisesti ja poikamaisen suorasukaisesti kertomassa heille perhehuoliaan, tahtoi kumpikin mielellään auttaa häntä tavallaan.
"No niin, Harmon, taidamme saada hyviä naapureita, jos voimme sopia hinnasta rouva Careyn kanssa", sanoi eversti. "Määrätkää te kohtuullinen hinta, niin minä kirjoitan Hamiltonille ja saatan hänet mieltymään asiaan."
"Hyvä on. Tahtoisin, nähkääs, eversti, ehdottaa summan tässä tuokiossa teidän kuullen, että voitte neuvoa tätä nuorta herraa. Nähkääs, Lemin on maksettava veronsa, — pienet ne tietenkin ovat, mutta menoja ovat yhtä kaikki — ja pitäisi rakennuksia hiukan vakuuttaakin, vaikkei hän ole tähän asti sitä tehnyt. Toiseksi taas, jos hän voi saada vuokralaisen, joka silloin tällöin panettaa taloon pari uutta kattopärettä tai porraslautaa, ja haluaa kustantaa siihen hiukan maalia ja seinäpaperia, eivät suojat joudu tyyten rappiolle, kuten nykyisin näyttävät tekevän. Noh, nuori herra, haluaisikohan äitinne hiukan korjailla paikkoja, jos määrätään, sanokaamme kuusikymmentä dollaria vuodessa, maksettava kuukausittain tahi neljännesvuosittain, miten vain parhaiten sopii?"
Gilbertin päätä huimasi, hänen silmissään hyppi sellainen tähtien paljous, että hänestä tuntui kuin olisi ollut yö eikä päivä. Charlestownin talon vuokra oli seitsemänsataa dollaria vuodessa, ja hänen äitinsä viimeiset sanat olivat olleet, että kahtasataa enemmän ei saisi tarjota Keltaisesta talosta, koskei hän nykyhetkellä ollut oikein varma voisiko edes sitä summaa suorittaa.