"Pidän tietenkin! Olisimmeko muuten aikoneet tehdä uhrauksia, voidaksemme lähettää sinut sinne? Ensinnäkin sujuu kasvatus paljoa yksinkertaisemmin ja helpommin opistossa. Siellä on tarjona tuhansia apukeinoja ja mahdollisuuksia, joita muiden nuorukaisten on hankittava miten parhaiten kykenevät. Ylioppilaille tasoitetaan tietä monella tavoin. Jotain täytyy aina saada typeränkin tahi haluttoman ja hidasoppisen päähän päntätyksi sillä neljän vuoden erinomaisella, tarmoa kehittävällä opetuksella, mitä korkeakouluissa suodaan. Kysytään hyvin suuressa määrässä henkistä ja siveellistä voimaa, jotta voisi menestyä maailmassa ilman sellaista apua, ja saattaa olla ettet ole kyllin vahva luomaan itsellesi tulevaisuutta ilman sitä. — En ole vielä selvillä siitä, mitä mahdollisuuksia sinussa piilee, Gilbert, etkä edes itsekään ole selvillä."
Gilbert näytti harmistuneelta. "Mainiota todella!" murahti hän, "sanoa, että jos vain on tarpeeksi älykäs, niin tulee toimeen ilman yliopistolukuja."
"Totta se on yhtäkaikki. Jos sinulla on tarpeeksi älyä, tarpeeksi tahtoa ja tarpeeksi sydäntä, niin voit jäädä tänne Beulahiin ja elämä on kyllä vetävä sinut aloille, missä ihmiset tarvitsevat sinua! (Rouva Careyn silmät säteilivät ja hänen poskensa hehkuivat.) Perheen yhteisen edun kannalta on meille kaikille nyt tärkeintä pysyä terveinä, voimakkaina ja hyvinä niinhyvin ruumiin kuin mielen ja sielun puolesta; voittaa heikkoutemme, kehittää lahjojamme, jännittää kykymme johonkin varmaan päämäärään ja siten ponnistaa kaikella voimallamme. Eikö minun tyttäristäni voi tulla hienoja naisia, eivätkö he kelpaa New Yorkissa tahi Washingtonissa, Lontoossa tahi Pariisissa liikkumaan, vaikka viettivät nuoruutensa päivät Beulahissa? Eikö minun pojistani voi tulla mitä tahansa, mihin heidän älynsä ja uljuutensa heidät oikeuttaa, riippumatta siitä ovatko itse raivanneet tietä itselleen vai ovatko toiset tasoittaneet sen heille? Isä ei olisi milloinkaan heittänyt tätä kuormaa hartioillesi, mutta hän on poissa. Sinun täytyy tulla mieheksi ilman Yalen, Harvardin tahi Bowdoinin apua, poikani, — sinun on taisteltava oma taistelusi ja voitettava omat kannuksesi."
"Oh! Äiti, sinä olet ihana!" huudahti Nancy liikutuksen kyyneleet silmissään. "Rohkaise mielesi, Gilly poika, ja näytä mihin Careyt pystyvät ilman 'tilaisuuksia'. Rohkaiskaa mielenne, Kitty ja Julia! Me kolme saatamme Beulahin Opiston kuuluisaksi ensi vuonna!"
"Enkä soisi teidän pitävän Beulahia minäkään kätköpaikkana vastoinkäymisten kestäessä", jatkoi rouva Carey. "Meidän on tehtävä se kodiksi, niin kauniiksi ja täydelliseksi kuin varamme sallivat. Yksi todellinen koti luo muitakin koteja, siitä olen varma! Pyydetään herra Harmonia kirjoittamaan herra Hamiltonille, niin saamme nähdä lupaako hän jättää meidät rauhaan. Ellei meidän onnistu tehdä Keltaista taloa kodiksi, emme voi olla onnellisia ja hyödyllisiä, emme menestyä toimissamme emmekä vaurastua. Joki on meidän jokemme; kylä on meidän kylämme; ihmiset ovat meidän naapureitamme; Beulah kuuluu meille ja me kuulumme Beulahiin. Eikö niin, Peter?"
Kun Carey äidin sydän oli täynnä ja hänen äänensä hiukan epävarma, vetosi hän aina Peteriin joillakin leikillisillä sanoilla. Oli niin mukavaa kätkeä kasvonsa Peterin pieneen, valkoiseen merimiestakkiin juuri hänen leukansa kohdalla, jolloin hän alkoi kiemurrella, vääntelehtiä ja nykiä pikku ruumistansa niin, että kun jälleen uskalsi nostaa punoittavat kasvonsa yleisön siunailtavaksi, olivat kaikki kyyneleet tarttuneet Peterin nuttuun.
Niinpä rouva Carey tälläkin kertaa toisti laskien Peterin lattialle: "Emmekö kuulu Beulahiin, kulta?"
"Kyllä me kuulumme", sopersi pikku poika, "ja pian minäkin rupean tekemään työtä, saattepa nähdä vain, kun minä olen kasvanut vähän isommaksi, ja sitten minä kohta ostan Keltaisen talon."
"Ostat sinä, kultaseni!" huudahti Kathleen.
"Mami mittasi tänä aamuna minut ja minä yletyin jo puolitiehen mamin vyötä, ja Charlestownissa olin vain vähän yläpuolella polvia. Kun minä pitenen, niin äiti lyhenee!"