XVIII.
LORDIEN HUONE.
Careyn lapset olivat löytäneet sen aivan sattumalta. Mennessään asioille joelle vievän pienen tien käänteessä olevaan Pophamin mökkiin tahi postikonttoriin ja Bill Harmonin kauppaan tahi eversti Wheelerin talolle ja rautatienasemalle he kulkivat kylään johtavaa päätietä. Eräänä iltapäivänä Nancy ja Kathleen olivat lähteneet löytöretkelle ja kulkiessaan tietä eteenpäin he olivat keksineet etäisessä mutkassa synkän, harmaan, melkein setripuiden peitossa olevan talon. Poppelilehto sen vasemmalla sivulla vain lisäsi näköalan kolkkoutta ja ellei joki lumpeenkukkineen ja ulpukkoineen olisi leveänä virrannut siitä sivu, olisi paikka ympäristöineen ollut painostuttavan synkkä.
Nancy tiedusteli herra Pophamilta kuka asui setripuiden takaisessa harmaassa talossa, ja kun tämä kertoi sen kuuluvan eräälle herra Henry Lordille, joka asui siellä kahden lapsensa sekä taloudenhoitajattarensa kera, he rupesivat nimittämään paikkaa Lordien huoneeksi.
"Niistä ette koskaan näe vilaustakaan", virkkoi herra Popham. "Henry Lord ei ole vuosikausiin näyttänyt naamaansa kylässä, ei ole, ja nuorta väkeä ei ole päästetty kouluun; kahdesti viikossa tiistaina ja perjantaina tulee heille opettaja kotiin ja muina päivinä he lukevat ja kirjoittavat läksyjänsä. Henry on niin hyvä erakko, että kelpaisi hänelle yhtä hyvin asua jossain vuorenonkalossakin, ja lapset kasvatetaan yhtä kummallisiksi kuin hän itse on."
"Onko heidän äitinsä kuollut?" kysyi rouva Carey.
"Kuoli jo neljä vuotta sitten, ja parasta se hänelle olikin. Kyllä tässä maailmassa asiat on monasti nurinkurisia. Ei sen puolesta, että ma itse osaisin sen parempaa maailmaa tehdä. Kun ihmiset nurkuvat ja nurisevat, niin minä aina sanon, että jos teille annettaisiin kaikki aineet käteen, voisitteko sitten te saada parempaa aikaan? Entä sitten, jos pitäisi itse hankkia omat aineet niinkuin Herramme teki! Eiköhän olisi silloin taito täpärällä! Niin, mutta niinkuin ma äsken sanoin, tässä maailmassa ovat asiat monasti nurinkurisia; kaikki varkaat pannaan rautoihin, ja murhaajat ja vaimonsapieksijät (ma olen aina ollut sitä mieltä, että nuhteissakin olisi tarpeeksi rangaistusta vaimonsapieksijälle, sillä miestä on tietenkin ärsytetty enempi kuin luvallista on,) ja murhapolttajat ja rauhanhäiritsijät ja muut sen semmoiset, mutta yhtäkaikki ei laki pysty tekemään mitään Henry Lordin tapaiselle miehelle! Hän on ollut korkeakoulun professori, mutta mä olen istunut koulussa samalla penkillä kuin hän ja sanon häntä Heniksi milloin vain tilaisuutta sattuu, vaikka hän kehuukin olevansa tohtori."
"Mikä tohtori?" kysyi rouva Carey.
"Hitto sen tietää! En kipeää kissaakaan antaisi hänen tohtoroida."
"Eivät kaikki ole lääketieteen tohtoreja", keskeytti Gilbert. "Isoisä oli Alexander Carey, lakitiedetten tohtori."