"Täytyi, tyttöseni. Ei lainaaminen ole häpeällistä, jos vain maksaa velkansa, ja sen minä tein. Allan-setä oli juuri aloittanut liikkeensä, ja siihen olin pannut pienen pääomani niihin aikoihin, kun kohtasin äitinne. Jos te olisitte sattuneet kohtaamaan äidin, eikö teitäkin olisi haluttanut naida hänet?"
"Olisi toki!" huudahti Nancy innokkaasti. "Vaikka viisikymmentä kertaa!" Jolloin syntyi yleinen nauru.
"Ja miten kävi niiden rahojen, jotka joutuivat Allan-sedän liikkeeseen?" kysäisi Gilbert odottamattoman älykkäästi.
Isä ja äiti vaihtoivat hämmentyneen katseen ennenkuin kapteeni vastasi: "Oh! kyllä ne saadaan takaisin kuudenkertaisiksi kasvaneena kunhan hiukan odotamme, Allanilla on juuri nyt hyvin tuottava yritys hankkeilla, amiraali."
"Hauska kuulla! Mukava toveri ja kunnon mies! Soisin vain, että hän joskus saisi todella jotain aikaan, eikä vain turvautuisi lupauksiin."
"Kyllä hän vielä lupauksensa pitää, jos vain saa olla terveenä, mutta juuri näihin aikoihin on hänen terveytensä perin huonossa kunnossa. No niin, luehan runo!"
Amiraali sovitti silmälasit nenälleen Kathleenin auttamana, joka istui hänen polvellaan ja käytti tilaisuutta hyväkseen suudellakseen häntä kummallekin poskelle. Sitten hän luki:
On tullut yönä sunnuntain pien' pursi valkamaan, niin kummallinen, purjeeton. — Ma katsoin, nauroin vaan.
Sumuista merten outojen tuo saapui pursi soma ja meille laski ankkuriin. — Oi, tyttäreni oma!
Niin tuhannesti, tietäkää, se tervetullut on. Sai vastaan Toivo, Rakkaus ja runo koruton.