"Lähetin hänelle valokuvan perheestä."
"Mutta miksi?"
"Jotta hän voisi nähdä minkänäköisiä olemme; jotta hän tietäisi, että meitä kannattaa pitää vuokralaisina vaikka ikuisesti!"
Rouva Carey rupesi alistuvana uudelleen lukemaan.
Rakkaasta äidistä alkaen, joka istuu keskellä aina rakastettavaan pikku Peteriin, joka nähtävästi on juuri sellainen, jommoiseksi olette hänet kuvannut. Minä olin hänen ikäisensä, kun läksin Keltaiseen taloon viettääkseni siellä muutamia vuosia. Vanha Hamiltonin mummi oli asunut siellä koko elinaikansa, ja kun äitini, joka oli leski, sairastui vakavasti, vei hän minut mukanaan isoäidin luo. Äitini ei koskaan parantunut niin paljoa, että olisi voinut lähteä pois, ja niinpä aikaisin lapsuuteni kului Beulahissa, ja minä läksin kylästä vasta kymmenvuotiaana ja orpona.
"Voi toki!" keskeytti Nancy. "Nykyisin näyttää siltä kuin ei kellään olisi isää ja äitiä!"
Isoäiti kuoli heti äitini jälkeen ja tuskin tiedän kuka on talossa asunut seuraavan kolmenkymmenen vuoden aikana, Sen omisti veljeni ja siellä asui moniaita perheitä, kunnes se joutui minun osalleni. Minulla ei ole minkäänlaisia onnellisia muistoja siitä, joten voitte pitää talon itsellenne, mitä niihin tulee. Ainoat muistelmani liittyvät läntiseen makuuhuoneeseen, missä äitini eli ja kuoli.
"Läntinen makuuhuone; se ei ole se, missä on seinämaalaukset. Ei, se on tietysti se, missä minä makaan", sanoi rouva Carey. "Maalattu huone on varmaankin aina ollut vieraskamarina."
Hän saattoi liikkua vain vuoteesta tuoliin ja hänen suurin nautintonsa oli istua päivänlaskun ikkunan luona katselemassa satakaunojen ja mesiangervojen huojuvan siinä kauniissa niittynotkelmassa, jonka takana kohoaa havumetsä. Kun heinä oli niitetty — ja tämä niitty jätettiin aina viimeiseksi hänen tähtensä — oli hänen tapansa istua siellä odottamassa angervojen kukkimista, hän rakasti niiden korkeita varsia ja hienoja, valkeita, ruohikossa keinuvia kukkia.
"Oi, kuinka minä hänestä pidän!" huudahti Nancy tulisesti. "Etkö voi nähdä häntä, äiti? Niin herttaista, että hän vielä muistaa heidän niittäneen heinäniityn viimeiseksi juuri hänen äitinsä tähden ja niin herttaista, että hän niin monen vuoden kuluttua muistaa angervot."