"Miltä Huldan puku näytti sinusta?" hän kysyi ja näpäytti ärsyttävään tapaansa joustavaa rannerengasta ihoaan vasten.
"Minun mielestäni se oli melkein kaunein koko joukossa", vastasi Delia, "ja Huldan ainekirjoitus oli vallan ensiluokkainen. Se oli ainoa todella huvittava, minkä siellä sai kuulla, ja hän esitti sen niin lujalla ja kirkkaalla äänellä, ettei ainoakaan sana mennyt hukkaan."
"Niin, sen aineen hän kirjoitti voittaakseen Adam Laddin palkinnon", selitti rouva Meserve, "ja sanotaan, että hänet olisikin arvosteltu ensimmäiseksi eikä neljänneksi, jos hän olisi valinnut toisenlaisen aiheen. Palkintolautakunnassa oli kolme pappia ja kolme diakonia, joten ei ollut ihmekään, että heille kelpasivat vain vakavanlaatuiset aiheet. Huldan kirjoitus oli liian eloisa heille."
Aihe, joka oli innoittanut Huldaa, oli saanut nimekseen "Poikia". Epäilemättä tytöllä olikin mitä parhaat edellytykset kirjoittaa tästä aiheesta sukkelasti ja pirteästi. Kuulijat olivat olleet peräti ihastuneita niihin helpohkoihin vihjauksiin ja naljailuihin, joita siinä oli runsaasti. Mutta kirjalliselta arvoltaan Huldan aine oli kevyttä luokkaa.
"Rebekan kirjoitusta ei luettu julkisesti, vaikka toinen palkittu kirjoitus luettiin — mistähän se johtui", kysyi rouva Robinson.
"Rebekka ei suorittanut vielä päästötutkintoa eikä saanut sen vuoksi esiintyä", tiesi rouva Cobb. "Mutta hänen aineensa julkaistaan koululehdessä kuten Henry Dunninkin palkintokirjoitus."
"Sehän hyvä, sillä en jaksa uskoa, että se on parempi kuin Huldan kilpakirjoitus, ennen kuin olen lukenut sen omin silmin. Ja oikeastaan palkinnot minun mielestäni olisikin pitänyt jakaa vain ylimmän luokan oppilaille."
"Eihän toki, Martha, Laddhan määräsi nimenomaan, että kilpailuun saavat osallistua molempien yläluokkien oppilaat", huomautti rouva Cobb. "Kuulin, että häntä itseään oli pyydetty palkintojen jakajaksi, mutta hän oli kieltäytynyt lyhyesti ja jyrkästi. Kummallista, että niin rikas ja paljon kulkenut mies arasteli esiintyä tuollaisessa juhlassa."
"Minun Huldani olisi kyllä seisonut siellä kaikkien kurkisteltavana silmääkään räpäyttämättä", julisti rouva Meserve, eikä kukaan näyttänyt lainkaan epäilevän asiaa.
"Huomasitteko, miten kalpea Rebekka oli ja miten hän värisi seisoessaan
Herbert Dunnin rinnalla kuvernöörin kiiteltävänä", kysyi rouva Cobb.
"Kuvernööri oli todella itse lukenut hänen aineensa, sillä hän
kirjoitti siitä myöhemmin Sawyerin tytöille."