Sinun uskollinen ystäväsi Rebekka.
J.K. — Ole kiltti ja anna tämä runo Johnille, sillä hän pitää minun runoudestani silloinkin, kun se ei ole ihan täysin mainiota. Nämä värssyt eivät ole oikein hyviä, mutta ne ovat tosia, ja koska sinä karkasit täältä, niin toivon, ettet sinä loukkaannu niihin.
Tää talo synkkä, kolkko on
Ja ikävä ja valoton
Kuin hauta vain.
Ja asujat sen, kuolleet me
Kuin serraphiimit olemme,
Pois autuus vaan.
Kai enkelitkin nukkuneet
Jo ovat, koska hyljänneet
He ovat mun.
Kun olisin taas kotonain,
Siell' vaivattu ei mua ain.
Ah koti, oi!
J.K. uudelleen. — Minä käytin tähän mallina erästä runoa, jonka minä olen lukenut jostakin kirjasta, mutta minun on ollut vaikea saada tätä sujumaan. Näethän, että sanat "vain" ja "vaan" eivät oikein soinnu keskenään, ja että "mun" ja "oi" ovat kaikkea muuta kuin loppusointuja. Minä kirjoitinkin sen vuoksi runon uudestaan. Nyt se ei enää ilmaise yhtä tarkasti minun ajatuksiani, mutta minä luulen, että se muuten on sirompi. Anna parempi näistä runoista Johnille, sillä hän säilyttää minun runojani samassa laatikossa, missä hänellä on linnunmunia. Tämä taitaa olla parempi:
Sunnuntaiajatuksia
Kirjoittanut
Rebekka Rowena Randall.
Kuinka synkeä tää talo on,
Se haudankolkko, valoton
On ainiaan.