Pane paino tavulle ni sanassa kiinnitys sillä muuten runo ei
oikein suju.
Sinua rakastava pieni ystäväsi
Rebekka.
Rakas John!
Muistathan kuinka se uusi koira puri köyttään ja huusi kun me suljimme sen latoon. Minä olen ihan niinkuin se koira, vaikka lato onkin kivitalo ja vaikka minä en voi purra Miranda tätiä sillä minun täytyy olla hänelle kiitollinen ja kasvatus on minun hyödykseni ja auttaa teitä maksamaan kiinnitystä kun me kasvamme isoiksi.
Sinua rakastava Pekkasi.
TIEDON POLKUJA
Rebekka oli saapunut kivitaloon perjantaina, ja seuraavana maanantaina hänen kasvatuksensa alkoi Riverboro Centren koulussa, jonne oli mailin matka hänen tätiensä asunnosta. Miranda Sawyer lainasi erään naapurin hevosen sekä vaunut, ajoi tytön seurassa koululle ja keskusteli opettajan, neiti Dearbornin kanssa valiten oppikirjoja ja ylipäänsä järjestellen tytön alkumatkaa sillä polulla, jonka oli määrä johtaa tiedon pohjattomille lähteille.
Tämän ensimmäisen aamun jälkeen Rebekka teki koulumatkansa jalkaisin. Tätä päivän ohjelman osaa hän rakasti. Milloin sää oli kaunis eikä kaste ollut liian runsasta, kulki hän metsän halki johtavaa oikopolkua. Hän poikkesi maantieltä ryömien setä Woodmanin veräjän teljen alitse, ajoi tieltään rouva Carterin lehmät ja kulki lyhytruohoisen hakamaan poikki pitkin selväksi sotkettua jalkapolkua, joka kiemurteli ikään kuin läpi villin puutarhan, joka oli täynnä voikukkia, putkiloita, sananjalkoja sekä valtavia kallioimarrelehtoja. Hän juoksi alas pitkin loivaa rinnettä, kulki kiveltä kivelle hyppien yli pienen metsäpuron ja säikytti unisia sammakoita, joita sillä kohtaa aina oli tirkistelemässä ja pilkistelemässä vasten aamuaurinkoa. Sitten alkoi "metsätaival", jossa tytön jalat hyppelivät liukkaalla havunneulamatolla; "metsätaival", joka oli tulvillaan kasteesta välkkyviä aamuyllätyksiä, — sienet helottivat punaisina ja kullankarvaisina, työntyen esiin maassa lahoavien puunrunkojen keskeltä. Ne olivat kauniita, yhden ainoan yön tuotteita. Siellä täällä näkyi pieni mättäikkö ihmeellisiä vahanvärisiä "intiaanipiippuja", joita oli työläs havaita siksi varhain, ettei vahingossa sotkenut niitä mäsäksi. Metsän kuljettuaan tyttö kapusi aidan yli johtavat jalkaportaat ja tuli rehevälle niitylle, kulki vielä parista veräjästä ja saavutti sitten jälleen maantien oikaistuaan melkein puolen mailia.
Kuinka ihastuttavaa tällainen vaellus olikaan! Rebekka painoi kielioppiaan ja laskukirjaansa vasten rintaansa siinä iloisessa tunnossa, että läksyt sujuivat hyvin. Oikeassa kädessään hän kiikutti eväsmyttyään hyvillään ajatellen, että siinä oli pari keksikorppua, joille oli sivelty voita ja siirappia, kappale kuivaa piparkakkua, munkkeja ja rasiallinen kermavanukasta. Kulkiessaan hän lausuili "kappaletta", joka hänen oli esitettävä seuraavan perjantain iltapuolella:
"Soturi nuori Algierissa kuolemahan käy:
ei hoitajata haavoilleen, naiskyyneltä ei näy."