"'Mun vanha tammikorvoni', jos opettaja sallii."
"Mieti jotakin kuivempaa, Alice, ja vaihda aihetta. Niin, 'Tähtilipun' me voimme laulaa, tai mitä muuta hyvänsä."
Rebekka vaipui penkilleen istumaan ja otti laulukirjansa esille. Neiti Dearbornin julkinen selitys oli hiukan huojentanut taakkaa, joka pusersi hänen sydäntään, ja hän huomasi arvontuntonsa hiukan kohonneen.
Laulun ajalla vallitsevan vapauden kestäessä alkoi hänen alttarilleen kerääntyä uhrilahjoja huomaavaisen myötätunnon osoitukseksi. Living Perkins, joka ei osannut laulaa, pudotti hänen polvelleen palasen vaahterasokeria kulkiessaan siitä ohitse piirtämään Maine-valtion karttaa mustalle taululle. Alice Robinson kieritteli jalallaan aivan uuden liitukynän lattian poikki, kunnes se vierähti Rebekan puolelle; ja hänen oma vierustoverinsa Emma Jane oli tällä aikaa valmistanut pienen läjän paperikuulia ja kirjoitti nyt niiden otsikoksi: "Kuulia sen varalle, jonka itse tiedät."
Ylipäänsä alkoi olemassaolo jo käydä valoisammaksi, ja kun Rebekka jäi kielioppinsa vuoksi opettajan kanssa kahden kesken, oli hän jo melkein täysin saavuttanut sisäisen tasapainonsa, mitä samaa ei voinut sanoa opettajattaresta. Viimeisten askelten kaiku oli jo hälvennyt luokkahuoneesta ja Heiluri oli saanut ovelta takaisinpäin luomaansa katuvaan silmäykseen vastaukseksi leimahduksen, joka uhkui jäistä ylenkatsetta.
"Rebekka, pelkään rangaisseeni sinua häijymmin kuin olin tarkoittanutkaan", aloitti silloin neiti Dearborn, joka itsekin oli vasta kahdeksantoista ikäinen ja joka ei tähän saakka ollut tavannut Rebekan moista oppilasta.
"Minä en ollut vastannut kertaakaan väärin koko päivänä enkä ollut kuiskaillutkaan", nyyhkytti rikollinen, "enkä osannut ajatella, että minua häväistäisiin vain sen tähden, että minua janotti."
"Sinä yllytit juomisellasi kaikki muut liikkeelle, ainakin minusta näytti siltä kuin olisit sen tehnyt. Teetpä sinä mitä hyvänsä, niin heti toiset jäljissä, nauratpa sinä sitten, vastaat hullusti, kirjoittelet muistivihkoosi tai pyydät päästä ulos taikka juomaan. Sellainen täytyy estää."
"Sam Simpson on apina", riehahti tyttö. "En minä olisi välittänytkään, vaikka minut olisi pantu nurkkaan seisomaan yksin — luulen, etten olisi huolinut siitä kovinkaan paljon. Mutta minä en kestänyt sitä, että hän seisoi siellä myöskin."
"Minä näin, ettet voi kestää sitä, ja siksihän minä annoinkin sinulle luvan mennä paikallesi, mutta jätin hänet seisomaan. Muistathan, että sinä olet täällä vieras ja että toiset sen vuoksi panevat merkille kaiken, mitä sinä teet; sen vuoksi sinun täytyy olla varovainen. Nyt alamme läksyn. Taivuta teonsana 'olla' konjunktiivin pluskvamperfektissä, käyttäen lisänä teonsanaa 'voida'."