Tämän matkan valmistelut tapahtuivat hilpeässä neuvottelussa, joka oli järjestetty Emma Janen ullakkokamariin. Tytöt tutkivat saippuayhtiön kiertokirjeitä oppiakseen ulkoa sopivia ylistyslauseita, ja samalla he koettivat muistella erään Milltownin markkinoilla tapaamansa patenttilääkkeiden kaupustelijan sanatulvaa. Emma Jane harjoitteli myymistä olettaen Rebekkaa ostajaksi, ja Rebekka vuorostaan tarjoili tavaraa hänelle.
"Saanko myydä teille muutaman saippuan tänään, hyvä rouva? Minulla on Lumivalkoista ja on Purppuraa; kuusi palasta sievässä rasiassa. Valkoinen maksaa vain kaksikymmentä senttiä ja punainen viisikolmatta. Saippua on valmistettu kaikkein puhtaimmista aineista, ja sen voisi vaikka syöttää sairaalle — se on niin maukasta ja hyvälaatuista."
"Ei, Rebekka, emme kai me voi sanoa siten!" keskeytti Emma Jane tarjouksensa huolestuneena. "Silloin minä tunnen itseni kovin noloksi."
"Tarvitaan niin kovin vähän, kun sinä jo tunnet itsesi noloksi, että minä toisinaan pelkään sinun se olevankin", nuhteli Rebekka. "Minulle ei nolostuminen ole niin perin helppoa. Jätä sitten pois se syöttäminen, ellet pidä siitä, ja anna kuulua edelleen."
"Lumivalkoinen on varmasti paras pesusaippualaatu mitä maailmassa koskaan on valmistettu. Pankaa vaatteet vesisoikkoon ja hieraiskaa pikkuisen saippuaa likaisimpiin kohtiin. Jättäkää pyykki sitten likoamaan auringon laskusta sen nousuun. Pieninkin kapalolapsi voi sitten vaivatta pestä vaatteet puhtaiksi."
"Lapsi, eikä kapalolapsi", oikaisi Rebekka, joka tarkkasi Emma Janen puhuessa kiertokirjettä.
"Sehän on kumminkin sama asia", väitti Emma Jane.
"Tietysti asia on sama, mutta kiertokirjeissä ei voida puhua kapalolapsista sen paremmin kuin runoudessakaan. Ehkäpä sanot mieluummin sylilapsi?"
"En", mutisi Emma Jane, "sylilapsi on vielä inhottavampaa kuin pelkkä lapsi. Rebekka, luuletko, että meidän pitäisi pyytää kaksosia kokeilemaan tätä saippuaa, ennen kuin alamme sitä myydä?"
"Minä en jaksa käsittää, kuinka lapsi voisi pestä pyykkiä minkäänlaisella saippualla; mutta sen kai täytyy olla totta, eiväthän ne muuten olisi uskaltaneet painaa sitä tähän", vastasi Rebekka. "Ei meidän kannata huolia siitä sen enempää. Voi, Emma Jane, tästä tulee mahdottoman hauskaa! Joissakin taloissa, sellaisissa, missä ne tuskin voivat minua tuntea, ei minua pelota vähääkään, ja silloin minä lasketan niille koko jutun — sairaista ja lapsista ja kaikesta! Ehkä vielä lisään tämän viimeisenkin lauseen, jos vain jaksan sen muistaa: 'Meidän saippuamme saa koko maailmankaik-ke-uden hymisemään tyytyväisyydestä'."