"Ja minulla on piparminttupastilleja ja vaahterasokeria", sanoi Emma Jane. "Tänään Simpsonit saivat oikean juhlapäivällisen; tohtori antoi heille manteliperunoita, karpaloita ja nauriita, isä lähetti heille kylkipaistin jäännöksen ja rouva Cobb kananpojan ja ruukullisen lihamuhennosta."
Kello puoli kuuden aikoihin olisi sietänyt katsahtaa sisään Simpsonien ikkunasta; juhlamieli oli silloin kohonnut korkeimmilleen. Rouva Simpson oli päästänyt keittiötulen hiipumaan ja istui juhlivien joukkoon nuorin pienokaisensa sylissään. Lamppu näytti kutsuvan ja ottavan vastaan vieraita. Lapset olivat ottaneet sen alustaksi talon ainoan pienen pöydän ja asettaneet sen huoneen perimmäiseen nurkkaan. Siellä nyt loisti tämä pyhitetty, jumaloitu, kauan tavoiteltu esine ja oli melkein niin kaunis ja lähes puoleksi niin korkea kuin kiertokirje sanoin ja kuvin vakuutti. Messinki hohti kuin kulta, ja punainen paperivarjostin hehkui kuin jättiläisrubiini. Laveassa valopiirissä istuivat Simpsonit kunnioittavan ja juhlallisen äänettöminä, ja Rebekka ja Emma Jane seisoivat heidän takanaan käsikkäin. Ei kukaan halunnut puhella; tilaisuus oli siksi vakava ja hermoja värisyttävä.
"Toivoisin, että isä saisi nähdä tämän", sanoi uskollinen Clara Belle.
"Joth hän then näkithi, niin hän haluaithi jälleen vaihtaa then", sammalteli Susan hiljaisesti.
Rebekka lähti kotiin juhlasta tädin määräämään aikaan, vaikka sangen vastahakoisesti.
"Minä sammutan lampun samalla hetkellä, kun arvaan sinun ja Emma Janen ehtineen kotiin", sanoi Clara Belle. "Ja voi, kuinka iloinen olen siitä, että te molemmat voitte nähdä ikkunoistanne meidän lamppumme valon! Kuinkahan kauan se jaksaa palaa öljyä lisäämättä, kun poltan sitä vain tunnin ajan joka ilta?"
"Ei sinun tarvitse sammuttaa sitä öljyn puutteen takia", sanoi
Heiluri, joka parhaillaan tuli sisään vajasta, "sillä tuolla ulkona
on kokonainen nassakka täynnä petrolia. Herra Tubbs toi sen tänne
Pohjois-Riverborosta ja sanoi, että joku on lähettänyt sen postissa."
Rebekka likisti Emma Janen käsivartta, ja Emma Jane puristi ihastuneena takaisin.
"Se oli prinssi Aladdin", kuiskasi Rebekka, kun tytöt juoksivat polkua alas veräjälle. Mieli iloisena Rebekka saapui kotiin ja meni suoraa päätä ruokasaliin. Burnhamin siskokset olivat lähteneet, ja tädit istuivat äänettöminä, kutimet käsissään.
"Se oli autuaallinen juhla!" huudahti Rebekka riisuessaan hattunsa ja nuttunsa.