II
Ystävä, tulin luoksesi lahjoineni, maljoistani kallisarvoisin kädessäni helmeilevää viiniä täynnä. Ojensin sen sinulle juodaksesi. Sinä katsoit siihen viisaine silminesi ja työnsit sen pois.
Ystävä, tulin luoksesi lahjoineni.
Ojensin sinulle kaiken, mitä minulla oli.
Suo anteeksi, ettei lahjani kelvannut sinulle.
Olin vaeltanut pitkän matkan enkä ymmärtänyt peittää maljaa viitallani. Pölyä oli kohonnut siihen, sade oli ryvettänyt pinnan kiillon ja tuuli oli lennättänyt kellastuneita lehtiä viiniin. Siksi sinä katsoit lahjaani viisaine silminesi ja työnsit sen pois.
Suo anteeksi, ettei parhaani ollut sinun arvoisesi, mutta minulla ei ollut muuta.
III
Eräänä päivänä olet tunteva ahdistuksen rinnassasi. Kirkkaalle otsallesi on nouseva pilvi. Selkeä ajatuksesi on harhaileva pimeässä labyrintissä. Jokin sinussa muistelee jotakin mennyttä, joka oli ehkä elämäsi Kaikkein Tärkein, mutta jota et uskaltanut ymmärtää.
Eräänä päivänä olet tunteva ahdistuksen rinnassasi. Ja kun ensimmäiset keltaiset lehdet putoavat ja syyskostea maa on musta ja liejuinen, muistat sinä: kerran suutelit pientä tyttöä kyynelkasteisten kuusien alla värisevin huulin — tuhat vuotta sitten.