Sillä nyt tiedän:
jokaisen on elettävä kaunein laulunsa todellisuudeksi, ja mitä kauniimpi on laulu, sitä raskaampi on elämän arvan lunastaminen.
ILTARUSKO
Veritas,
minä tahtoisin suudella sinua,
ja se suudelma olisi kuin iltarusko,
joka äsken kuvastui syviin vesiin.
Virta kulki vuolaana, mustana, ylpeänä voimastaan, varmana määrästään, yksinäisenä. Valahti taivaan rannalle hehkuva iltarusko, painoi punaisen suudelman tummiin vesiin.
Ja katso! Syvyys alkoi liekehtiä lämpimänä, riemuitsevana. Niin syvälle kuin silmä kantoi alaspäin, näkyi vain iltaruskon hehkua, niin kauas kuin virta vieri, väikkyi purppurainen veriaalto, mereen asti se ulottui. Ympärillä rannat hymyilivät ja kukat nyökyttivät päätään.
Veritas,
minä tahtoisin olla sinulle iltarusko,
sillä sinä olet yksinäinen, voimakas ihminen,
joka elät syvää elämää
ja katsot hetken lapsiin alaspäin.
Minä tahtoisin kuin iltarusko
painaa oman vereni punaisen hehkun sinuun,
niin että se ulottuisi sisimpääsi asti
ja täyttäisi olemuksesi elämisen riemulla.
Veritas,
minä tahtoisin suudella sinua —
KIELONKUKKIA
Herätkää, kielonkukat, avatkaa kellonne!
Armas astuu ylitsenne,
ja hänen silmistään säteilee lämmin aurinko.
Herätkää, kielonkukat, avatkaa kellonne!