Ystävä:
minussa kehittyy jokin, jolle en löydä nimeä,
jokin sanomattoman suloinen ja surullinen,
joka nostaa kyyneleet silmiini ja hymyn huulilleni,
jota en soisi kenenkään arvaavan
ja josta tahtoisin laulaa koko maailmalle,
jokin, josta en tiedä,
onko se Elämän vaiko Kuoleman lähetti.
YÖSSÄ
Yö äänetön ympärilläni, kädet viileät painaa se otsallein. Mitä tein, mitä päivän tein? kysyn kyynelin itseltäni.
Meni aurinko mailleen kauan sitten.
Hyvä on.
Ah, eessä sen säteitten kirkkahitten
olen alaston:
olen tahrannut valkean vaippani lokaan,
olen pettänyt parasta itseäni,
olen kieltänyt Pyhän,
olen veljilleni ollut tyly,
ah, ylitse käynyt oon käskyt kaikki.
Meni aurinko mailleen kauan sitten.
Yks synti mua painaa kuin kuoleman taakka: sydämeen, joka lempii mua, olen pistänyt okaan —
Miks tein, miks väärin tein? kysyn murheisna itseltäni. Ja mä katselen kylmiä tähtiä ikkunasta: kuin nuo ovat vakavat, niin oli rakkautein.
Yö tummuu ympärilläni.
LÄHTIESSÄ
Sinun käsivarsiltasi tahtoisin kerran, kun hetki on tullut, siirtyä rajan taakse.