* * * * *
Talon emäntä, vanha vakava ihminen, oli kuunnellut Anaskin kertomusta ja kysyi:
— Tottako vai leikkiä ne ovat nuo Anaskin puheet? Tokko sinä milloinkaan luotat Jumalaan, muuta kuin tuohon varastamiseen ja valehtelemiseen?
— Luotin minä kerran siihenkin, sanoi Anaski vakavasti.
— Milloinka tuo sattui?
— Toissa syksynä se sattui. Ahvenet olivat herenneet onkea ottamasta ja minä makailin tuolla Haapasaaren kalasaunassa ja lämmittelin sitä. Siellä yksinäisyydessä, lämpöisen saunan lauteella, ajattelin että heitän pois nuo entiset tapani ja elelen täällä erilläni muista elämäni loppuun asti, kylläpähän herra huolen pitää, kuuluuhan tuo ennen Eliastakin elättäneen sillä lailla, että korppi on kantanut joka aamu leipää ja lihaa. Pian minultakin loppuivat entiset eväät ja makailin sitten korvakuulolla, milloinka alkaisi jotain evään tuojaa ilmestyä. Ensimältä aina nukahdinkin, mutta kun rupeama alkoi venyä kovin pitkäksi, ei tullut enää unikaan ja odottaminen alkoi tuntua ikävältä. Sorsat vaan karnuttivat rantasilla, ja kuikka parkui selempänä. Viimein jo potkasi ovenkin selälleen, että jos tänne ei osanne tulla, kun on kiinni ja jos tuolla kuikalla lienee jotain tuomista, ja se vonkuu sisään päästäkseen. Mutta ei siitäkään ollut mitään apua, kuikan omissakin suolissa mahtoi nälkä kurista. Toista vuorokautta minä siinä makailin syömättä, vaan sillä minä sen jo uskoin ja ajattelin että toisilla keinoilla minut on luotuna elämään. Toisen päivän iltana myöhällä soutelin Mäntylän rantaan ja kävin tuulimyllyltä kähveltämässä jauhosäkin selkääni ja nytpäs erosi taas nälkä.
— Vai semmoista se Anaskin Jumalaan luottaminen olikin, puhui emäntä toisten hullumpien nauraessa. Etkö sinä ajattele koskaan kuolematasi ja hommaa jotain valmistuksia sitäkin varten?
— Jo minulla on sen verran valmistuksia kuin muillakin ja miltei vähän enemmän, sanoi Anaski. Haudankaivajata olen pyytänyt ja se on lupautunut pystyttämään hautani päälle tuon vanhan viuluni pohjan ja eläissäni kirjoitutan siihen sanat että
minä vaivanen mato ja matkamies, vaeltanut monta vaarallista retkee ja odotan ehdon hetkee.
Mitäpä siihen olisi ollut syrjäisillä sanomista, he kuuntelivat valmista.