— Niin, niin — niin niin, vaan paljo sitä vaan näkyy kaikkea menevän.
Menköön Kusti antamaan.
— Kiitän pappaa! kiitti rouva nöyrällä katseella.
Konttoorissa oli niin painostavaa. Jokaisella oli kuin raskas kuorma hartioillaan, vaikkei työn paljous heitä suinkaan rasittanut. Konttoristit vuorotellen paperikorista rutistivat taskuunsa paperia, ottivat avaimen ovensuunaulasta, niin että sen "ukko" kuuli ja pujahtivat ulos, — ei kuitenkaan muuta varten kuin päästäkseen hetkeksi vapauteen ja tupakoimaan.
Konttoorissa suoritettiin useimmat asiat kirjeellisesti, vähän siellä ihmisiä kävi. Jos joku sattui siellä käymään, oli se konttoristeista hyvin hauskaa konttoorin ijankaikkisessa yksitoikkoisuudessa.
Erään kauppaneuvoksen vuokratalon asukas, suulas leskirouva, oli edellisenä päivänä käynyt valittamassa, että heidän ruokasalinsa sillan alta levisi kamala haju. Sitä oli kauppaneuvos itse käynyt katsomassa, vaan hän väitti, että piijat ovat vaan likavesiä sinne valuttaneet, josta vähän hajua tulee, jonka vuoksi hän ei suostu siltaa auki repimään. Sen jälkeen oli rouva omalla vastuullaan nostattanut sillan, ja sieltäpäs löytyi rotan raato, niin kuin hän oli väittänyt. Nyt tuli hän konttooriin perimään työstä maksua ja kertoi rotan olevan tallessa, jos kauppaneuvos ei muuten uskonut.
Mutta kauppaneuvos ei olisi tahtonut sittekään ruveta maksamaan sillan nostoa, vielä vähemmin lattian maaluuta, kun maalaus siltaa auki penkoessa oli turmeltunut. Rouvan sieti soittaa suutaan hyvän aikaa ja kuvailla asiaa monelta puolen, ennenkun kauppaneuvos suostui maksamaan sillan noston 2 mk. Lattiaa hän ei suostunut maalauttamaan millään ehdolla. Rouva poistui hyvin kiihottuneena.
Harvinainen hauskuus sattui tänään konttoorilla, kun kaupungissa yleisesti tunnettu juoppo nikkari Vänskä tuli konttooriin. Kun etehisestä kuului epävarmoja askeleita, meni nuorin konttoristeista katsomaan ja huomattuaan hänen olevan täydessä seilissä alkoi hän häätää häntä pois.
— Minulla on asiaa itselleen komersrootille, selitti Vänskä ylpeästi ja tunkeutui vaan sisään. Hattu kourassa, tukka silmillä ja kasvot liassa hän nöyrällä äänellä tervehti kauppaneuvosta.
— Mitäs asiaa? kysyi kauppaneuvos.
— Minä olen Heikki Vänskä, jos herr… herr komersrooti tuntee.