— Soisin, että siivolla oisin ja tämän markan kiltisti joisin. Hyvästi!
Vänskän käynnistä oli konttoristeilla ääretön riemu. Mutta he eivät voineet siitä kuin ainoastaan sydämessään iloita, sillä kukaan ei uskaltanut konttoorissa nauraa. Ainoastaan silmissä loisti ilo, kun he vilkuivat toisiinsa. Mutta konttoorista päivälliselle päästyä klo 3 he kadulla päästivät sitä suuremman naurun, ja siitä riitti heille puhumista pitkäksi aikaa.
Konttoristien mentyä istui kauppaneuvos vielä konttoorissa. Hän tarkasteli mitä kukin oli tehnyt, sillä vieraisiin ihmisiin hän ei paljoa luottanut.
Parhaiksi hän jouti menemään päivälliselle. Rouva ja lapset olivat saaneet odottaa. Istuessaan pöydän päähän olivat hänen ajatuksensa vielä kiini kauppa-asioissa ja hän teki veitsen kärellä näkymättömiä numeroita lautasensa pohjaan.
Rouva toi kädestä vanhinta lastaan ja varovasti istuutui pöytään, asettaen tämän lapsensa kauppaneuvoksen ja itsensä väliin. Hänellä näet oli vaistomainen tunne siitä, että tämä lapsi, pieni sievä poika, — muut lapset olivat tyttöjä — hänet oikeastaan liitti kauppaneuvokseen ja oli korottanut hänen vaimokseen.
Rouva oli totuttanut pienet lapsetkin olemaan hiljaa isän läheisyydessä, kun hänellä vaan näytti olevan jotain ajattelemista, ja sitä hänellä olikin aina. Hän söi ahneesti, samalla kiihkeästi miettien erästä kauppayritystä. Pöydässä ei juuri muuta puhuttu kuin minkä rouva kysyessään: — Tahtooko pappa lisää?
Feeliks tuli pöytään tavallisesti varpaisillaan ja pelonalaisesti pälyen, söi paljon, ei virkkanut halaistua sanaa, ja syötyään poistui varovasti kuin varas.
Kiireesti suunsa pyyhittyään palasi kauppaneuvos konttooriin tekemään laskujaan. —
Iltapäivällä tuli kauppaneuvoksen luo erään saksalaisen kauppahuoneen asiamies, jonka kanssa hän oli vanha tuttava. Vieras oli hyvin tervetullut. Kauppaneuvos vei hänet kohta saliin. Siellä rouvakin tuli häntä tervehtimään, taluttaen pikku poikaansa rinnallaan. Saksalainen, joka puhui vaan saksaa ja huonosti ruotsia, ei ymmärtänyt yhtään rouvaa, joka puhui ainoastaan suomea. Kauppaneuvos jotenkin virallisesti tulkitsi heidän keskensä muutamia sanoja, jonka jälkeen hän yksinomaan puheli vaan vieraan kanssa. Rouva istui äänetönnä, tehden käsityötä ja lapsi riensi kohta muihin huoneisiin.
Jonkun ajan päästä siirtyi kauppaneuvos vieraineen salista omaan kamariinsa, jossa heidän oli mukavampi pakista, kahvia ja likööriä juoden. Rouvasta se oli mieleen, sillä hänestä oli kumminkin ikävä istua heidän kanssaan, kun hänelle ei mitään puhuttu eikä hänkään juuri tohtinut sekaantua heidän puheeseensa tietäen miehensä olevan hyvin aran häiritsemisestä. Kuitenkin hän oli muuttunut entistä iloisemmaksi ja liikkui huoneissa tavallista reippaammin. Jopa hän hyräili jotakin hauskaa lauluakin mennessään kyökkiin sanomaan että pitävät kahvia varalla.