Koin kaksi tuntia oltuaan kahden kesken vieraansa kanssa, tuli kauppaneuvos, poskipäät punottaen ja hyvän tuulen näköisenä, etsimään rouvaansa ja lapsiaan.
— Miksi te jätätte meidät aivan yksin? Tulkaa nyt tänne tarinoimaan meidän kanssamme.
Hän tarttui rouvaansa hyväillen vyötäisiin ja vei hänet sekä lapset kamariinsa vieraan luo.
Nyt oli hän kuin aivan toinen mies. Hän oli vilkas ja hauska eikä muuta tehnytkään kuin mitä rakastettavimmalla tavalla tulkitsi rouvaansa vieraalle ja päin vastoin. Rouva myös oli muuttunut. Häntä olisi tavallisissa oloissa luullut hiljaiseksi ja umpimieliseksi, vaan nyt hän oli mitä puheliain ja hauskin. Lapset olivat kadottaneet ujoutensa ja arkuutensa ja rupattelivat vapaasti; heitä myös kauppaneuvos tulkitsi ja kertoili heistä vieraalleen. Että rouva täydellisesti voisi olla heidän mukanaan ruvettiin nyt kauppaneuvoksen ehdotuksesta juomaan krimiläistä viiniä, josta kauppaneuvos erittäin piti.
Oli aivan outoa tässä talossa tuollainen iloinen seura, mikä nyt oli kauppaneuvoksen kamarissa. Sitä ei tapahtunut monta kertaa vuodessa, mutta sitä suuriarvoisempia ne hetket rouvalle olivat. Täytyi kuukaudet pitkät, jotka tuntuivat vuosilta, elää kuin linnassa, jonka ankaran, umpimielisen herran edessä kaikki vapisivat, ei mitään vierailuja kaupungilla, sillä niistä ei kauppaneuvos pitänyt; olla pelonalainen kotivanki, jonka ilona ja huvituksena toki olivat omat lapsensa, vaan joitten kanssa hän aniharvoin uskalsi antautua iloisiin leikkeihin pelossa että niistä tulisi liika vallattomia, josta kauppaneuvos ei pitänyt — tämän kaiken jälkeen tuntui rouvasta kuin juhla- ja riemupäivältä saada olla muutama hetki vapaasti ja luonnollisesti omassa kodissaan ja nähdä kauppaneuvosta rinnallaan hellänä, hauskana aviomiehenä, joka hyväili häntä ja haasteli hänen kanssaan. Hän oli siitä suuresti kiitollinen tuolle saksalaiselle vieraalle, jonka tulon jälkeen hän jo kohta oli saanut hyviä toiveita.
Joka oli nähnyt kauppaneuvosta tavallisessa olossaan, ei olisi voinut tuntea samaksi sitä iloista, puheliasta miestä, joka hän nyt oli.
— Minun pikku vaimoni ei ole suurta eikä rikasta sukua, kertoi hän vieraalleen, ottaen vaimonsa käden omaansa — onpahan vaan pienen talon tyttö maalta, mutta hän on sitä parempi minusta: hänessä ei ole oikkuja niin kuin ensimäisessä vaimossani, vaan hän on hyvyys itse, oikea enkeli! Milloinkaan ei ole hänessä ollut syytä, se on aina minussa, jos joskus on väittelyä sattunut. Minä olen ollut monta kertaa paha, alituisesti paha ja hyvin ikävä puoliso, mutta minun pikku Almani se on sittekin aina niin kiltti ja hyvä. Hän on lahjoittanut minulle näin kauniita lapsiakin.
Vaimonsa ja lastensa ympäröimänä ja heitä hyväillen ei voinut muuta kuin ihailla heidän onneaan, eikä saksalainen ollenkaan uskonut hänen puheitaan omasta pahuudestaan.
Kassööri tuli ilmoittamaan että konttoristit olivat menneet ja kysyi pitikö hänen odottaa kauppaneuvosta kassan laskemista varten. Nyt oli näet kuukauden viimeinen päivä, jolloin aina kassa laskettiin.
— Tulkaa tänne yhteen seuraan, lasketaan kassa sitte, sanoi kauppaneuvos.