Donna Luisa lyyhistyi kokoon ja jotakin vihan tapaista lensi hänen kalpeille kasvoilleen. "Majesteetti", sammalsi hän, "hänen korkeutensa, hallitsijatar…"
"Olen lukenut hänen korkeutensa kirjeen. Herra markiisi saa siinä hyvän todistuksen, ja sen suopeat sanat, sen melkein runollinen kokoonpano saattavat minut siihen luuloon, että rakkaudenhistoriallanne olette kääntänyt meidän ylhäisen sisaremme silmät samoin kuin vanhan holhoojannekin ja kunnon isänne, jota päälle päätteeksi olette vaivannut hänen kuolinvuoteellaankin mokomilla uskotteluilla."
Näitä sanoja kuullessaan puhkesi nuori nainen äkkiä kovaan nyyhkytykseen ja Helena de la Gardie riensi häntä tyynnyttämään.
Kuningatar kohautti olkapäitään, mutta kovuus pakeni nyt hänen kasvoiltaan, jotka olivat kaikkea muuta, vaan eivät tylyt, ja äänensä kaikui nyt leppeämmin. "En tahtonut mieltänne pahoittaa", sanoi hän. "Eihän ole kaikkien osa nähdä läpi ihmiselämän arvottomuutta ja kohota sen yläpuolelle. Olen kirjeestä havainnut, että ansiokas isänne on kuollut ja teille jättänyt joltisenkin omaisuuden. Ja nyt juoksentelette te tuon markiisipoloisen jälessä, ettekä ajattele hänen haluavan naimisiin kanssanne ainoastaan rahojenne vuoksi."
Donna Luisa, joka jälleen oli tullut tajuunsa, pudisti rajusti päätään.
"Majesteetti unhoittaa", sammalsi hän, "että hän olisi ollut valmis lähtemään kanssani maailmalle silloinkin, kun minulla oli vähemmän kuin hänellä."
Kuningatar kohautti taas olkapäitään.
"Silloin olitte hänen leikkikalunsa, jonka hän olisi hylännyt kauniimman ja rikkaamman tieltä. Mutta jättäkäämme se seikka! Tuskin onnistunee minun pelastaa teitä hullusta intohimostanne, joka näyttää teille asiat toisenlaisessa valossa kuin ne ovat todellisuudessa, vaikka mielelläni pelastaisinkin, kun minä niin säälin teitä. Oletteko kuullut, että oikeus jo on julistanut tuomionsa?"
Ankara vavistus valtasi tytön olennon, hän oli pakahtumaisillaan ja olisi nyykistynyt siihen paikkaansa, ellei hovineidin käsivarsi olisi ottanut häntä vyötäisistä kiinni. Mutta seuraavassa tuokiossa hän riuhtasi itsensä irti ja syöksyi käsiään väännellen kuningattaren jalkojen juureen.
"Armoa!" voihki hän, "armoa onnettomalle!"