Donna Luisa katsoi akkunaan päin ja Roche Talmont kuunteli ovelle päin.
"Todellakin näkyy se olevan aurinko — nyt pimenee —"
"Ja minä luulen, että tänne ollaan tulossa… Elä tervennä, Luisa… huomiseksi…"
Samaan aikaan, kuin Donna Luisa jätti huoneen, nousi kuningatarkin seisoalleen. Sanaakaan sanomatta poistui hän lymypaikastaan ja Helena de la Gardie seurasi häntä. Upseeri, joka päällikön käskystä oli käytävällä vahdissa, kuletti molemmat vankilan ja linnan salaiselle yhdistyskäytävälle saakka. Täällä jätti hänet Kristiina ja nyt näytti tämä itse tuntevan halua virkkamaan jotakin.
"Luulenpa niin", alkoi hän hieman kiihtyneellä äänellä, mutta ainoastaan puoliääneen, "että tuomarit ovat tuominneet liijan ankarasti."
"Roche Talmont ei voi rikoksen tekoon pystyä," vastasi Helena painavasti.
"Hän kyllä puhuu mainiosti", pitkitti kuningatar. "Paljoa paremmin kuin
Vossius, joka kumminkin on kaunopuheliaisuuden tohtori."
"Onko teidän majesteettinne nyt oppinut tuntemaan rakkauden?
"Myöskin on valtiomies hänessä mennyt hukkaan. Näkyy tarkastaneen aateliani paremmin kuin minä itse. Uskon että nuo ylpeät vallanhimoiset kääpiöt ovat hänet tuominneet ainoastaan vierasta, tahi vielä paremmin kuningatartaan yllättääkseen."
"Teidän majesteettinne tähtää nyt kenties kumminkin liijan loitolle."