—Antaisit panna uuden, sanoi Auvinen vähän pettyneenä.—Kuka sitä ostaakaan.
Vappu tuli tämän kuultuaan nypelöimään vaatetta tarkemmin ja hieman kainosti sanoi:
—Kun olisi rahaa, niin minä ostaisin.
—Vappuhan sen kyllä saattaa ostaa, alkoi emäntä kehoittaa.—Riittäähän sinun palkkasi hyvin kyllä siihen, kun laitat tänä vuotena vähemmän muuta vaatetta.
Läsnäolijain kasvoille syntyi omituisia liikkeitä. Auvinen itse myhäili äänettömänä, puhumatta puoleen tai toiseen, ja räätäli ryhtyi siivoilemaan sieraimiansa.
Aliinaan tämä myöntituuma vaikutti eniten. Hän siirtyi samassa pois pöydän luota ja seurasi levottomana keskustelun päätöstä. Kun kauppa kuulosti rupeavan toteutumaan, meni hän äitinsä luokse ja sanoi hiljaa, mutta jotenkin kiihkeästi:
—Elkää hyvä äiti myökö tuota turkin päällistä.
—Minkä tähden? kysyi emäntä ja katsahti tarkkaavasti tyttäreensä.
—Niin että antaa räätälin panna teidän turkkiin.
—Ei, hyvä lapsi, täällä auta niin ylellisesti elää, huomautti emäntä.
—Kuningaskin kulunsa pitää, jopa että minunlaiset.