—Juodaanhan kahvi ja mennään sitten yhtenä. Minä olen utelias näkemään teidän sulhasianne, sanoi Iida.
—Niin mutta minäpä jään jälelle, jos rupeatte muiden kuulten puhumaan minunkin sulhasestani, pani Aliina vastaan.
—Elä nyt ole lapsellinen, vakuutti Iida.—En minä ainakaan puhuttele muulla nimellä kuin minkä itse esittelet.
Tytöt lähtivät kävelemään kansakoululle päin ja tapasivat toverinsa vähän matkan päässä tien vieressä istumassa.
—Vihtori Nevalainen, sulhaseni, esitteli Hilja.
Iida tervehti ja virkkoi:
—Saan toivottaa onnea. Me ollaan morsiamenne kanssa vanhoja tuttavia.
Hilja heitti tahallaan toisen veljen esittelemättä ja katsoi Aliinaan.
Tämän täytyi tarttua jatkamaan:
—Augusti Nevalainen, nuorempi veli.
Nuoret miehet olivat alussa vähän hämillään tämän seminaarineidin seurassa, joka loi heihin salavihkaa uteliaita katseita. Iidan mielestä ne olivat kelpo poikia: pulskia ja solakoita, eivätkä ollenkaan näyttäneet nahjuksilta.