—Onhan se vähän, vastasi Aliina.
—Mitä sinä ikävöit?
—Minä lähtisin tästä mielelläni jonnekin, vaikka ensiksi kansanopistoon syksyllä, jos saisin sen verran varoja.
—Jospa se isäsi antaa, kun puhut sille.
—En mene pyytämään isältä, sanoi Aliina jäykästi.
Äiti katsahti tutkivasti tyttäreensä ja virkkoi:
—Hm. Vai niin. Johan minä sen arvasin. Sinäkin olet jo tainnut päästä tietämään isän pahat puolet.
—Tiedättekös te ne? kysyi Aliina kiihtyen.
—Voi veikkonen! Minä olen jo tietänyt melkein silloin kuin sinä synnyit.
Äidin silmään herahti kyynel.