— En minä ole ollut milloinkaan naimisissa, vastasi Anaski kuten ainakin se, joka on outo koko asialle.
— Mitenkä se sitten onkaan, ihmetteli emäntä. Eihän siitä ole monta päivää, kun oli puhe, että on ollut Lienu.
— Se on aivan eri asia, jos on ollut Lienu, oikasi Anaski.
Mutta emäntä väitti, että se on hänen mielestään aivan sama.
— Ei läheskään sama, sanoi Anaski. Kun mennään naimisiin, niin silloin annetaan sitoa itsensä aivan kuin pihtiin. Siinä pitää olla monet todistajat, kolminkertaiset kuulutukset ja heilutukset. En minä ikinä semmoiseen solaan…
— Eikö sitten Anaski ja Lienu olleetkaan vihityt?
— Jo toki. Mitenkäs muuten. Enhän minä ristitty ihminen ilman vihkimättä…
Emäntä joutui ymmälle.
— En minä ollenkaan ymmärrä sellaista avioliittoa, että on vihitty, vaan ei kuulutettu, hän sanoi. Onkohan se ollut aivan kunniallinen avioliitto?
— Sen kunniallisempaa avioliittoa ei ole ollut kellään kuin minulla ja Lienulla, väitti Anaski. Sitä ei tehty salassa eikä pimeänä aikana. Noin viikkokautta ennen juhannusta lähettelin sanoja kolmelle kylälle, että joka haluaa tulla minun kanssani yksiin leipiin, niin tulkoon ensi perjantaina aamiaisten aikana Kuikkaluodon kalasaunalle. Lienu tuli ensimäiseksi ja kun olin ikään nostanut keittopadan tulelta, niin kutsuin syömään. Siitä se alku lähti. Päivemmällä tuli kauniimpiakin, vaan kun pata oli tyhjä, niin ne saivat mennä niine nokkinsa. Pari päivää myöhemmin sattui maisteri tulemaan saman saaren rannalle kalastamaan ja se vihki.