— Niinhän tuo Nälänter herra alkoi ruikuttaa, luulee täällä enemmänkin olevan.
— Vai Nälänter se pakotti, naurahti isäntä. Pitää mitata jyvät pois.
Hän otti avaimen naulasta ja lähti kävelemään aitalle. Alkoi jo ilta hämärtää.
— Uskaltaisitkohan antaa tulevan kesän työn päälle velaksi muutamia kappoja? kysyi Anaski perässä kävellen.
— No kyllähän minä uskaltaisin muuten, vaan tuli niin näperälti eloja, että en minä halua antaa kellekään, esteli isäntä.
— Vähäkö tuli eloja?
— Vähä tuli.
Tultiin aittaan. Isäntä haki mittakappaa, mutta sitä ei löytynyt.
— Ka se jäikin kellariin perunoita mitatessa, muisti hän viimein ja meni noutamaan.
Anaski jäi yksinään ja vilkaistuaan ympärilleen, huomasi että täällä säilytetään vaatteitakin nauloissa. Samassa hän teki sukkelan liikkeen, pistäytyi ulkona kelkkansa luona ja oli kohta takaisin aitassa. Isäntä tuli mittakapan kanssa.