— Niin kyntämäänkö? Ei se siihen tarvinnut mitään opettamista. Minä vain valjastin paloauran eteen ja topautiin auran käret kantoon kiinni, niin kyllä susi kuopalti neljän käpälän kanssa kannon ympäryksen pian aikaa mustalle muralle. Yhden kannon ympärys kun tuli valmiiksi, niin iskin auran toiseen kantoon ja sillä tavoin kierrettiin ympäri palon.
— Rupesiko se susi myötäänsä kynsimään? kysyivät toiset.
— Aivan omasta halustaan se sitä teki. Ei taitanut olla oikein mieluiset ruuat, enempi kuin työtkään. Mahtoi olla katumoiksi koko minun mökilleni tulo ja sen vuoksi se aina pyrki pakoon.
— Mutta mitä se aura teki perässä, kun susi kumminkin käpälöillään kyntämisen toimitti? kyselivät kuuntelijat.
— Mitäkö? Onhan tuo selvä asia; kun on kerran hevonen, niin tottahan pitää olla aurakin. Kovinhan se näyttäisi autiolta, jos nuorasta hallitseisi. Luulisi syrjästä katsoja että siinä joku herrasmies on matkalla metsästämään, vaan on unehuttanut pyssyn kotiinsa ja ryhtynyt sen puutteessa myyrän pesiä kaivamaan.
Emäntäväki kantoi talkkunakuppeja pöydälle, ja niihin päin nyt miehet kääntyivät, ollen mitä iloisimmalla mielellä, yksin Mattikin, joka äsken vielä vesiä pyyhki silmistään.
Pantti.
Vaikka Anaski oli aivan kuin luotu hankkimaan toimeentulonsa hienomman säätyluokan tavalla: soitto- ja valehtelemistaiteella, sekä lääke- ja liike-aloilla, niin alentui hän siltä kiireimpinä työaikoina tavalliseen ryskätyöhönkin. Vaan kun tämä ei ollut hänen pääelinkeinonsa, saivat ansaitut jyväkappaset olla jonkun aikaa perimättäkin, tuskan varalla. Kerrankin hänellä oli heinätyöpalkkoja kokonaista kuusi kappaa Riuttalassa talveen asti. Eikä Anaskilla ollut aikomus niitä syksytalvellakaan hakea, mutta aavistamattomat vastahakoisuudet panivat siihen pakon. Ihan talven alussa, jolloin soitantokausi alkaa, katkesi näet Anaskin koneesta viimeinenkin ostokieli, niin pahalta paikalta, ettei siitä tullut solmeillenkaan kalua. Yleisö ei ollut tyytyväinen yksinomaiseen rihmakielten törinään, kun olivat tottuneet saamaan sekaan korvia kutittavampaakin ääntä. Hyvä perunavuosi oli toisena harmillisena haittana. Kukaan ei ottanut perunapalkalla elättääkseen ja paljonpa siitä kärsi povausliikekin, kun hyvän perunavuoden johdosta sai suurin osa piikatytöistä miehen, ja mitäpä ne sitten enään Anaskin povuista.
Näin täytyi Anaskin alkutalvesta turvautua kesätienestiin. Tyhjä säkki kelkassa lähti hän kävelemään Riuttalaan.
— Joko tulit hakemaan jyviäsi? kysyi isäntä pyhkäisten kädellään vetistäviä silmiään.