— Siellä tuvassa, selitti Anaski. Tuvan katolle näet kasvoi vuodeolista rippuneista jyvistä laihoa, ja kun jänikset iltahämärässä tulivat laihoa syömään, niin niitä tihkipäätä tipahteli lakeisen reijästä tupaan. Ja olisittepas nähneet sitä mylläkkätä, mikä silloin seurasi: suuret ja pienet juosta karsasivat huutain ympäri tupaa jäniksen perässä. Pienimmät parkuivat vielä siitäkin, kun minun Lienuni, joka oli vähänäköinen, tempoi ja paiskiloi niitä jäniksenä milloin jalasta milloin tukasta, että kohona lentelivät. Viimein ne sen jäniksen aina mukuroivat hengiltä ja alkoivat keittää poruuttaa.
Sepä se olikin liharuokia, minkä lakeisreijästä tippuneista jäniksistä saivat. Eihän sille semmoiselle joukkokunnalle yksi mies jaksanut rasvaisia paloja hankkia. Ja nauriillapa ne parhaastaan elivätkin, vaan niidenkin kasvattaminen oli alkuaikoina vaikeata, kun täytyi itseni naurismaa harata käsiharavalla. Vaan sitten toisina vuosina kävi jo nauriin viljeleminen paremmin, satuin näet saamaan oikein mainion nauriin kyntöhevosen, jommoista ei ole ollut muilla kellään.
— Minkälainen pekuna tuo oli? kysyivät kuuntelijat.
— Ei se mikään "pekuna" ollut, selitti Anaski totisesti. Olipahan kookaskasvuinen susi.
— Oikea susiko?
— Aivan oikea susi. Oli vähän nälkätalvi, jolloin lapset parkuivat tavallista enemmän, niin se alkoi kierrellä siinä mökin ympärillä, kaapatakseen jonkun vänisijän hampaihinsa. Jopa viimein kävi niin rohkeaksi, että tuli kävellä volkuilemaan tuvan katollekin. Lakeisreikää ei uskaltanut enään milloinkaan pitää yöllä auki. Minä mietin pääni ympäri, että mitä lemmon kanssa olisi tehtävä. Ei ollut pyssyä millä ampuakaan ja toisekseen aloin ajatella että olisi tuo talossa joku eläväkin tarpeeseen. Jopa ompelin vanhoista kengän varsista lujat päitset tarpeen varalta.
Muutamana iltana siiten varustauttiin joukolla sutta kiinni ottamaan. Lakeisreikä jätettiin auki ja minä Lienuni kanssa reijän alle säkkiä pitelemään, että milloin susi alkaa tulla, niin silloin säkki päähän ja nuoralla kiini. Viimein alkoi kuulua liikettä ja suden volahtelua katolta. Silloin lapset täyttä suuta parkumaan ja Lienu vapisi kuin vaaja virrassa. Jopa minunkin toista housunlahetta tahtoi heilutella, vaan se loppui pian, kun suden takasorkat putosivat reikään. Minä tartuin heti sorkkiin kiinni ja kiljuin Lienulle että pitele hännästä. Tempoilipa pakana alussa aika lailla, niin että ylös se olisi meidät vetänyt, jos ei muu joukko tullut painoksi, mitkä riippuen Lienun helmoissa, mitkä minun jaloissani.
Sillä tavoin siinä vedettiin "sudenhäntää" aamupuoleen yötä, jolloin suttakin rupesi väsyttämään. Minä komensin nyt kaikki joukot sorkista pitelemään ja menin itse panemaan päitsiä suden päähän. Vaan enpä eläissäni ole mokoman varsan päähän päitsiä asettanut. Kyllä se irvisteli pahasti, niin että rukkaset täytyi ottaa käsiin. Päitset pantuani laitoin sorkkiin nuorat, joista muut joukot hallitsivat, kun ruvettiin taluttelemaan ja sidottiin loppuyöksi puuhun kiinni.
— Semmoisen urhotyön päälle pitää antaa Anaskille ryyppy, sanoivat kuuntelijat. Mutta kerroppa sitten mitenkä sinä sait suden opetetuksi kyntämään.
Anaski ryyppäsi totisena ja virkkoi: