— Kyllä sinusta näkyy tulevan, vakuutti opettaja. Jousikäsi liikkuu jo aivan tahdin mukaan.
— Rupeaisitteko minua opettamaan, ja paljonko tahtoisitte vaivoistanne? kyseli oppilas innostuneena.
— Enhän minä tuosta paljoa, tuumi opettaja. Markka-kolmisen viulun kielien ostoon ja toiset kolme vaivoista.
— Sen minä maksan mielelläni, lupasi oppilas.
Tästä alkaen nähtiin kaksi miestä ahkerassa puuhassa Kuikkasaaren ranta-äyräällä tai kalasaunassa. Joka neljännesminuutin kuluttua kuului jotenkin samanlajinen ääni kuin kissa päästää, kun sen hännälle astutaan. Näiden äännähdyksien väliajoilla asetteli opettaja oppilaan sormia viulun kielien päälle ja saatuaan sopivalle paikalle, virkkoi: "nyt", jolloin kuului uusi vingahdus.
Kun alkuharjoituksia arveltiin tulleen riittävästi, sai oppilas loman.
— Nyt sinä voit opetella yksinäsi sen aikaa, kun minä menen ulommille luodoille onkimaan.
— Mutta nämä sormet eivät tahdo vielä taipua, valitteli oppilas.
— Kyllä ne siitä vähitellen "lutviutuu", vakuutti opettaja.
Oppilas siirtyi mantereen puolen rantataloihin. Siellä hän jatkoi harjoituksiaan. Mutta vaikka tämä musiikkiopisto oli ollut paikkakunnalla näin lyhyen ajan, niin ihmiset olivat jo siihen määrään hermostuneet, että tuskin jaksoivat kuunnella viittäkään minuuttia Anaskin oppilaan harjoituksia. — Ei tuota jaksa kuulla, sanoivat ja ajoivat tuvastaan pois. Koirat ja siat olivat vieläkin hullumpia. Ne ulvoivat ja röhisivät niin kamalasti, että oppilaan täytyi suorittaa harjoituksiaan salpojen takana, kartanoista ulompanaolevissa huoneissa, riihissä ja pajoissa.